Ehkäisypillereitä käyttäessä saatat tuntea olevasi turvassa raskaudelta. Perinteisen ehkäisypillerin suoja on 99% ja progesteronia sisältävän ehkäisypillerin 92%, mikä tekee kyseisistä e-pillereistä erittäin luotettavia oikein käytettynä.

Vaikka kyseiset pillerit tarjoavat erittäin korkeatasoista suojaa, jotkin tekijät voivat kuitenkin heikentää niiden tehokkuutta. Osa tekijöistä voi tuntua itsestäänselviltä ja todennäköisesti olet kuullut niistä aikaisemmin lääkäriltäsi. Jotkut puolestaan saattavat olla sellaisia, joista et ole aikaisemmin kuullut.  

Sisältö:

Voinko tulla raskaaksi ehkäisypillerien aikana?

Ehkäisypillerit antavat hyvän suojan, mutta ne voivat silti pettää. Ehkäisypillerien käytön aikana tapahtuvat ei-toivotut raskaudet johtuvat yleisimmin siitä, että pillerien suoja on jostain syystä heikentynyt. Syynä ovat esimerkiksi ripuli, oksentelu tai pillerin unohtaminen (varsinkin useana päivänä peräkkäin). Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, on parempi käyttää ylimääräistä suojaa siihen asti, että pillerit saavuttavat täyden tehokkuutensa.

Seuraavaksi esitämme tekijöitä, jotka voivat vähentää pillereiden tehokkuutta osittain tai kokonaan.

E-pillerin unohtaminen

Tämä on asia, josta pilerien käyttäjät ovat useimmiten tietoisia. Pillerien unohtaminen vähentää suojaasi, varsinkin jos kyseessä on kuukauden ensimmäinen pilleri. Kuukausisyklin lopussa pillerien unohtaminen vähentää suojaasi vähäisemmässä määrin. Joten mitä aikaisemmin unohdat pillerin, sitä enemmän se vaikuttaa suojaasi. Mikäli unohdat ottaa enemmän kuin kaksi pilleriä, käytä toista ehkäisymenetelmää lisänä.

E-pillerin ottaminen väärään aikaan

E-pillereiden unohtamisen ja niiden myöhäisemmän aloittamisen lisäksi olisi tärkeää välttää niiden ottamista eri aikaan. Täten pillerimerkistä riippumatta kaikentyyppiset pillerit tulisi ottaa samaan aikaan päivästä. Tämä on tärkeää kaikkien pillereiden kohdalla, mutta tämä pätee erityisesti progesteronia sisältäviin pillereihin. Kyseiset pillerit tulee ottaa samaan aikaan vuorokaudesta enintään 3 tunnin aikaikkunalla. Muussa tapauksessa suoja vähenee.

Lisää e-pillereistä löydät täältä.

Lääkkeiden säilyttäminen

Ehkäisypillereiden säilyttämistä suoralta valolta sekä kostealta tulisi välttää. Ne tulisi säilyttää stabiilissa huoneenlämmössä, noin 20-25 asteessa. Monet säilyttävät pillereitään kylpyhuoneessa, mutta sen kosteus ja lämpötila eivät toimi optimaalisena säilytyspaikkana.

Muista ajatella pillereiden säilytystä myös matkustaessasi – jos esimerkiksi tarvitset pillereitä lennon aikana, sinun kannattaa pitää ne matkatavaroissasi. Lämpötilan muutokset voivat vaikuttaa heikentävästi pillereiden tehokkuuteen. Huomioi tämä myös kesällä, sillä pillereitä ei tulisi säilyttää kuumassa autossa.

IBS tai Crohnin tauti

Olosuhteet, jotka heikentävät luonnollisten ravintoaineiden imeytymistä, ärtyvän suolen oireyhtymä sekä Crohnin tauti saattavat vaikeuttaa hormonien imeytymistä. Mikäli tämän lisäksi sinulla esiintyy ripulia, se estää hormonien imeytymistä edelleen. Tällöin suoja saattaa olla vieläkin heikompi. Tällöin on suositeltavaa käyttää muita ehkäisyvalmisteita, joita ei tarvitse ottaa suun kautta.

Ripuli tai oksentaminen

Mikäli olet jostain syystä kipeä tai sinulla on ripuli ja olet ottanut pillerin vähintään kolmen tunnin sisällä, sinun tulee käyttää muita ehkäisyvalmisteita. Tällöin sinun tulee menetellä kuin et olisi ottanut pilleriä ollenkaan.

Laksatiivi ja tee

Laksatiivit saattavat vaikuttaa suojaasi, sillä ne aiheuttavat useimmiten ripulia. Jos sinulla on vatsavaivoja ja tarvitset laksatiivia, varmista käyttäväsi myös toista ehkäisyvalmistetta seksuaalisen kanssakäymisen aikana.  

Toinen asia, jota ei yleensä luokitella laksatiiviksi, mutta joka kuitenkin on. Kyseessä on Detox-tee. Sinun tulee tiedostaa tämä asia, kun käytät ehkäisypillereitä.

Lääkitys

Jotkut muut lääkkeet saattavat vaikuttaa ehkäisypillereiden tehoon heikentävästi. Nämä lääkkeet ovat useimmiten tarkoitettu seuraavien sairauksien hoitoon:

  • Masennus
  • HIV
  • Sieni-infektio
  • Sairauskohtaus
  • Unettomuus

Pidä huoli, että kerrot lääkärillesi kaikista käyttämistäsi lääkkeistä, joita käytät kyseisellä hetkellä. Tällöin lääkäri osaa määrätä oikean pillerimerkin siten, ettei sen tehokkuus kärsi muita lääkkeitä syödessäsi.

Antibiootit

Aikaisemmin antibioottien ajateltiin heikentävän pillereiden tehokkuutta, mutta tosiasiassa kyseessä on rifampisiini sekä rifabutiini, jotka ovat tarkoitettu muun muassa tuberkuloosin hoitoon. Varmista, että keskustelet lääkärin kanssa, mikäli käytät kyseisiä lääkkeitä ja olet harkitsemassa ehkäisypillerien aloittamista.

Kasviperäiset lääkkeet

Jotkut kasviperäiset lääkkeet heikentävät pillerien tehokkuutta. Mäkikuisman on osoitettu heikentävän lääkkeiden tehokkuutta, mikäli sitä käytetään muiden lääkkeiden rinnalla. Sahapalmun marjauutteen sekä ja soijan isoflavonoidit voivat myös vahingoittaa suojaa. Lisäksi muut kasviperäiset lisäaineet, jotka perustuvat alla mainittuihin elintarvikkeisiin, voivat myös aiheuttaa ongelmia.

Ruoka

Joitakin elintarvikkeiden nauttimista suurina annoksina tulisi välttää. Ne usein estävät estrogeenin hajoamisen, joka edesauttaa haittavaikutusten riskiä.

Näitä elintarvikkeita ovat:    

  • Greippi
  • Valkosipuli
  • Sinimailanen
  • Pellavansiemenet

Nikotiini

Nikotiinituotteiden, kuten savukkeiden, käyttö nostaa verenpainetta. Tämä puolestaan lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Yhdessä pillerin kanssa se voi altistaa mahdollisille haittavaikutuksille sekä vähentää pillereiden suojaa.