Mysimba on painonhallinnassa käytetty laihdutuslääke, jota on saatavilla tablettiversiona. Mysimba perustuu kahteen vaikuttavaan ainesosaan, toisin kuin muut Euroopan markkinoilla tunnetut laihdutuslääkkeet. Lääke on tarkoitettu otettavaksi kerran vuorokaudessa ensimmäisen viikon ajan, jonka jälkeen annoskokoa kasvatetaan vähitellen seuraavan kolmen viikon aikana. Kyseinen lääke tuotiin markkinoille vuonna 2017, joten se on lääkkeenä melko uusi. Lääke on tarkoitettu otettavaksi vähäkalorisen ruokavalion ja liikunnan rinnalla.

Sisältö:

Mysimba laihdutuslääkkeenä

Mysimba erottuu muista laihdutuslääkkeistä johtuen sen ainutlaatuisesta toimintamekanismista, joka perustuu kahteen vaikuttavaa ainesosaan. Nämä vaikuttavat ainesosat ovat bupropioni ja naltreksoni. Bupropioni toimii elimistössä edistämällä dopamiinin toimintaa aivoissa, joka puolestaan rajoittaa henkilön ruokahalua ja samanaikaisesti energian käyttöä kehossa. Toisaalta taas naltreksoni pyrkii vähentämään ruokahalua, joka tekee ruokavalion suunnittelemisesta paljon helpompaa.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lääkettä käyttävät ihmiset menettivät ruumiinpainostaan keskimäärin 5% viimeisen 12 kuukauden aikana.

Mysimban ostaminen

Lääkettä on mahdollista hankkia verkon kautta, mutta sinulla tulisi olla lääkärin määräämä Mysimban resepti. Täten ei ole väliä harkitsetko lääkkeen ostamista verkon kautta tai kivijalkakaupasta, sillä molemmat tavat vaativat voimassa olevan reseptin. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla on oltava todiste reseptistä tai sinun tulee olla yhteydessä lääkäriisi uusiaksesi reseptin. Mysimban hinta vaihtelee sadasta eurosta kolmeensataan euroon.

Lääkkeen ostaminen ensimmäistä kertaa

Kun olet ostamassa lääkettä ensimmäistä kertaa, sinun on oltava yhteydessä lääkäriisi. Tällöin lääkäri arvioi, onko kyseinen lääke tarpeellinen ja soveltuuko se omaan tilanteeseesi. Mikäli olet yhteydessä lääkäriin verkon välityksellä, hän käy läpi samat asiat niin kuin sairaalassa. Lääkäri tekee konsultoinnin perusteella päätöksen lääkkeen tarpeellisuudesta, kun hän on saanut yksityiskohtaiset tiedot tilanteestasi ja sairaushistoriastasi. Mysimba on muutamien muiden orlistaattipohjaisten lääkkeiden lisäksi ainoa painonhallinnassa käytettävä reseptilääke. Orlistaattipohjainen lääke on esimerkiksi Xenical. Muita olemassa olevia lääkkeitä ovat esimerkiksi Orlisat Sandoz ja Saxenda

Reseptin uusiminen

Mikäli haluat uusia vanhan reseptin, tällöin prosessi on jonkin verran lyhyempi. Tällöin sinun tulee olla myös yhteydessä lääkäriisi, joka pystyy vahvistamaan lääkityksen tarpeellisuuden ja soveltuvuuden. Lisäksi sinun tulee esittää, että kyseinen resepti on määrätty sinulle aikaisemmin. Mikäli kaikki on tältä osalta kunnossa, lääkkeet voidaan toimittaa sinulle verkon kautta.

Lääkkeen käyttö

Parhaan mahdolliset tuloksen aikaansaamiseksi, sinun tulisi käyttää lääkettä lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti. Seuraavaksi esitämme joitakin keskeisimpiä ohjeita, jotka sinun tulisi pitää mielessäsi lääkettä käyttäessäsi. Näitä ohjeita ei tulisi kuitenkaan pitää kaiken kattavina, sillä lääkärin määräämien ohjeiden tulisi aina olla ensimmäinen tietolähde. Tarkemmat tiedot löytyvät myös lääkepakkauksen pakkausselosteesta.

  • Tehokkuuden takaamiseksi, lääkettä tulisi käyttää osana laajaa painonpudotusohjelmaa; sen tulisi sisältää sekä ruokavalion että liikuntaohjelman
  • Mysimbaa ei tule käyttää, mikäli sairastat verenpainetautia. Täten tarkista oma verenpaineesi ennen hoidon aloittamista
  • Aloitusannos on yksi tabletti päivässä, joka kasvaa vähitellen hoidon seuraavan kolmen viikon ajan
  • Toisen viikon alussa annoskokoa suurennetaan kahteen tablettiin päivässä
  • Kolmannen viikon kohdalla on suositeltavaa ottaa kaksi pilleriä aamulla ja yksi illalla
  • Neljän viikon alussa annoskokoa suurennetaan kahteen tablettiin aamulla ja kahteen illlalla
  • Sinun tulisi jatkaa kyseisen annoksen ottamista jäljellä olevan ajanjakson verran
  • Mysimban tiedetään aiheuttavan univaikeuksia, mikäli tabletti otetaan juuri ennen nukkumaanmenoa
  • Mysimba has been known to cause sleeping difficulties if taken just prior to bedtime
  • Hoidontarve arvioidaan uudelleen 16 viikon kuluttua ja säännöllisin väliajoin ajanjakson jälkeen, kunnes lääkäri keskeyttää hoidon
  • Tabletit on otettava veden kanssa ja mieluiten ruoan kanssa samanaikaisesti
  • Älä koskaan ylitä sallittua annoskokoa
  • Unohtunutta tablettia ei tule ottaa, vaan hoitoa tulee jatkaa normaaliin tapaan
  • Älä yritä kompensoida unohtunutta tablettia ottamalla kaksi

Haittavaikutukset

Kuten kaikki reseptilääkkeet, myös Mysimba voi aiheuttaa mahdollisia haittavaikutuksia. Ei ole kuitenkaan varmaa, että kaikki lääkettä käyttävät henkilöt saavat haittavaikutuksia. On kuitenkin hyvä tietää mahdolliset haittavaikutukset, jotta on helpompaa erottaa vakavat epämukavista haittavaikutuksista. Vakavat haittavaikutukset vaativat yleensä välittömästi lääkkeen käytön lopettamisen ja lääkäriin hakeutumisen.

Tämän lisäksi Mysimba on nimetty mustaksi kolmioksi, jolla tarkoitetaan lääkkeen rajoittamista. Lääkettä seurataan edelleen sen kapasiteetista aiheutuvien haittavaikutusten vuoksi, joten odottamattomat reaktiot ovat edelleen mahdollisia. Mahdollisuudet ovat kuitenkin varsin pienet. Ole välittömästi yhteydessä lääkäriisi, mikäli havaitset oireita, jotka eivät ole lueteltu pakkausselosteessa. Tavallisia oireita ovat:

  • Nokkosihottuma
  • Kasvojen, huulten tai kurkun turvotus
  • Kohtaukset

Muita haittavaikutuksia ovat:

Yleisyys Haittavaikutukset
Erittäin yleinen (yli yhdellä kymmenestä) Pahoinvointi, oksentelu, mahakipu, ummetus, päänsärky, unihäiriöt, ahdistuneisuus, levottomuus, kipu lihaksissa ja nivelissä
Yleinen (alle yhdellä kymmenestä) Alhainen valkosolujen määrä, pyörtyily, huimaus, vapina, ärtyisyys, masentuneisuus, mielialahäiriöt, kuume, ripuli, makuaistin huononeminen, tinnitys, nopea syke
Melko harvinainen (alle yhdellä sadasta) Aristus, kipu jaloissa, turvonneet rauhaset kaulassa, kainalossa tai nivusissa, kuivuminen, ruokahalun kasvu, painonnousu, painajaiset, libidon heikkeneminen, mielenterveysongelmat
Harvinainen (alle yhdellä tuhannesta) Selittämätön verenvuoto tai ihottuma, muutokset verensokerissa, ärtyisyys, aggressiivisuus, itsetuhoisuus, kadonnut todellisuuden taju
Erittäin harvinainen (alle yhdellä kymmenestä) Angioödeema, allergiset reaktiot, harhaluulot, aggressiivisuus, lihas- ja munuaisongelmat

Muista, että kyseinen lista ei kata kaikkia haittavaikutuksia – kattavamman listan löydät Mysimban pakkausselosteesta. Sieltä löytyy kaikki tähän mennessä esille tulleet haittavaikutukset. Koska lääkettä seurataan edelleen, voi olla että muita haittavaikutuksia saattaa kuitenkin vielä esiintyä.1Lue lisää haittavaikutuksista.

Turvallisuus

Kuten muiden reseptilääkkeiden kohdalla, myös Mysimba voi olla sopimaton jollekin henkilölle. On olemassa joitakin tapauksia, joissa lääkkeen käyttö saattaa olla kiellettyä. Sinun ei tulisi käyttää kyseistä lääkettä, jos käytät parhaillaan jotakin seuraavista lääkkeistä:

  • Monoamiinioksidaasin estäjät (MAOI)
  • Opiaatit ja opiaattipitoiset lääkkeet
  • Naltreksoni
  • Bupropionia sisältävät lääkkeet
  • Masennuslääkkeet
  • Steroidit
  • Malarialääkkeet
  • Sokeripitoisuuksia alentavat lääkkeet
  • Hypertensiolääkkeet
  • Syöpähoidot

Tämän lisäksi on olemassa lääketieteellisiä sairauksia, jotka saattavat estää Mysimban käytön. Näitä ovat:

  • Epätavallisen korkea verenpaine
  • Alkoholismi
  • Aivokasvain
  • Mielenterveysongelmat
  • Syömishäiriöt
  • Opiaattien riippuvuus
  • Opiates withdrawal
  • Vakavat munuaisten tai maksan toimintahäiriöt
  • Itsetuhoisuus
  • Aivovammat
  • Huumeriippuvuus
  • Sepelvaltimotauti

Varovaisuutta suositellaan myös yli 65-vuotiaille, jotka käyttävät kyseistä lääkettä. Mysimba ei sovellu naisille, jotka yrittävät saada lasta, ovat raskaana tai imettävät.

Lähteet:

  1. Pakkausseloste – Lääkeinfo