Sidekalvotulehdus tai toisin sanoen konjunktiviitti on lääketieteellinen tila, johon liittyy punoitusta ja silmien vetisyyttä. Joissakin tapauksissa sidekalvotulehdukseen voi myös liittyä ylimääräisen liman tuotantoa. Tulehdus voi johtua lukuisista eri tekijöistä, kuten bakteeri-infektioista tai allergisista reaktioista, joka ilmenee useimmiten lapsilla, ikääntyneilla ja heikentyneen immuunijärjestelmän omaavilla henkilöillä. Sidekalvotulehdus voi kuitenkin vaikuttaa keneen tahansa iästä, sukupuolesta tai muusta vastaavasta muuttujasta riippumatta. Vaikka tila ei itsessään ole vakava, se tulisi silti hoitaa mahdollisimman pian komplikaatioiden välttämiseksi tapauksissa, joissa sidekalvotulehdus johtuu bakteeri- tai virusinfektiosta.

Sisältö:

Sidekalvotulehdus ja allergiat

Allerginen reaktio on todennäköisesti yleisin sidekalvotulehduksen syy. Tässä skenaariossa allerginen reaktio merkitsee tiettyjen luonnollisten yhdisteiden ilmenemistä, kun ärsyke koetaan. Nämä puolustavat kemikaalit kerääntyvät silmien verisuonissa, mikäli silmä toimii elimistön ja allergeenin välisenä kosketuspintana. Allergisia sidekalvotulehduksia voidaan helposti hoitaa antihistamiineilla, samalla tavoin kuin useimpia allergisia reaktioita.

Bakteeri-infektion aiheuttama sidekalvotulehdus

Bakteeri-infektion aiheuttama sidekalvotulehdus voi olla yllättävän samanlainen kuin allergisen reaktion aiheuttama, jossa sidekalvon verisuonet laajenevat tulehduksesta johtuen. Tämä aiheuttaa tyypillisiä ja havaittavia oireita, kuten silmän punoitus ja vetisyys. Infektion aiheuttama sidekalvotulehdus ilmenee, kun silmä altistuu haitallisille bakteereille. Se voidaan hoitaa onnistuneesti antibioottien avulla, jotka voidaan laittaa suoraan silmään. Antibiootteja on saatavilla silmätippojen ja voiteiden muodossa, joista yleisimpiä reseptilääkkeitä ovat Minims Chloramphenicol ja Fucithalmic.1

Miten antibiootit auttavat sidekalvotulehduksen hoitamisessa?

Edellä mainitut lääkkeet ovat toimintamekanismiltaan melko samanlaisia. Ne toimivat estämällä silmissä esiintyvien bakteerien lisääntymisen ja estävät infektion leviämisen. Tämän lähestymistavan perustana ovat lääkkeiden vaikuttavat ainesosat, jotka toimivat estämällä biokemiallisia prosesseja tapahtumasta, jotka ovat ratkaisevia bakteerien kasvun kannalta. Tarkemmin sanottuna ne estävät bakteereita tuottamasta niiden toimintaa ylläpitävää proteiinia, joka on elintärkeä niiden ravinnon ja lisääntymisen kannalta..

Heikentyneet ja tartunnan saaneet bakteerit muuttuvat helpoiksi kohteiksi kehon immuunijärjestelmälle, joka poistaa tartunnan ja epämiellyttävät oireet. Useimmissa tapauksissa jopa 48 tunnin jälkeen voidaan havaita merkittäviä muutoksia. Mikäli kuitenkin yli 48 tuntia on kulunut eikä merkittäviä muutoksia ole tapahtunut, ota välittömästi yhteyttä lääkäriin. Lääkäri voi neuvoa, miten seuraavaksi tulisi edetä.

Lääkkeiden ostaminen verkon kautta

Konjunktiviittiin on mahdollista ostaa lääkettä myös verkon kautta. Hoidon tarkka luonne riippuu kuitenkin siitä, onko sidekalvotulehduksen aiheuttajana allerginen reaktio vai bakteeri-infektio. Tästä huolimatta sekä antibiootteja että antihistamiineja voidaan ostaa ainoastaan lääkärin määräämän reseptin avulla.

Aluksi erittäin suositeltavaa käydä lääkärin konsultaatiossa. Lääkäri selvittää oireesi ja konjunktiviitin tarkan syyn, joiden perusteella hän arvioi sinulle sopivan lääkkeen. Jos lääkäri määrää kyseisen lääkityksen, voit noutaa lääkkeen lähimmästä apteekista. Mikäli aiot puolestaan uudistaa reseptisi, voit tehdä tämän hyvin helposti poistumatta kotoa. Lääkäri voi uusia reseptin verkossa. Mikäli haluat ostaa lääkkeen verkon kautta, sinulla tulee olla todiste lääkärin määräämästä voimassa olevasta reseptistä. Sinun on täytettävä reseptin uusimispyyntö verkossa, jotta lääkäri voi määrätä uuden reseptin. Mikäli kaikki on kunnossa, lääkäri uudistaa reseptisi ja voit tilata lääkkeen verkon kautta.

Millaisia sidekalvotulehduksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä on olemassa?

Sidekalvotulehdus voi johtua useista eri tekijöistä, joten on olemassa huomattavasti erilaisia ​​sidekalvotulehdukseen tarkoitettuja lääkkeitä, joiden tarkoituksena on hoitaa eri syytekijöitä. Kuten aiemmin mainittiin, lääkäri arvioi sopivan lääkkeen konjunktiviitin oireiden perusteella. Tämän lisäksi hän arvioi tietosi ja sairaushistoriasi perusteella, mikä lääke sopii sinulle parhaiten.

Kun kyseessä on allerginen sidekalvotulehdus, joka aiheutuu altistumisesta ilmassa oleville allergeeneille kuten siitepölylle tai pölylle, antihistamiinit ovat yleisimmin käytettyjä reseptilääkkeitä. Suurimmalla osalla antihistamiineista on jokseenkin samankaltainen toimintaperiaate ja samankaltaiset haittavaikutukset. Niiden erona on kuitenkin vaikuttavien ainesosien pitoisuudet. Tämän vuoksi alttius mahdollisille sivuvaikutuksille vaikuttaa todennäköisimmin lääkkeen valintaan.

Bakteeri-infektion aiheuttama sidekalvotulehdus on mahdollista hoitaa antibioottien avulla, jotka ovat saatavilla voiteen tai silmätippojen muodossa. Tämä on luotettavin tapa hoitaa konjunktiviitti nopeasti ja tehokkaasti sekä saada helpotusta sidekalvotulehduksen oireisiin. Yleisimmin määrätyt antibiootit tämäntyyppisten sidekalvotulehdusten hoidossa ovat Fucithalmic, Minims ja Chloramphenicol.

Sidekalvotulehduksen hoidon haittavaikutukset

Vaikka molempien antibioottien sekä antihistamiinien tiedetään aiheuttavan lukuisia erilaisia ​​haittavaikutuksia, useimmat sidekalvotulehduksen hoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat yllättävän turvallisia. Tämä johtuu siitä, että ne ovat tooppisia ​​ja paikallisia, mikä tarkoittaa, että niiden toiminta keskittyy pääosin silmiin. Täten ei ole yllättävää, että useimpiin yleisesti dokumentoiduihin haittavaikutuksiin kuuluu vähäisiä ja lyhytaikaisia näön epäselvyyksiä lääkkeen levittämisen jälkeen sekä silmien tai silmäluomien lievä ärsytys.

Lähteet:

  1. Tietoa tulehduksesta – Terveyskirjasto