NeoClarityn on Merck Sharp & Dohme-lääkeyrityksen valmistama lääke heinänuhan hoitoon. Se on antihistamiineihin perustuva lääke. Antihistamiinit vaikuttavat immuunijärjestelmän vasteeseen, joka on vastuussa tulehduksesta ja muista tyypillisistä allergisen nuhan oireista.

Sisältö:

Mikä on heinänuha?

Heinänuha eli heinäallergia on yksinkertaisuudessaan siitepölystä aiheutuva allerginen reaktio. Se on yleistä erityisesti keväisin kun tietyt kasvilajit kukkivat. Kaikki eivät kuitenkaan reagoi siitepölyyn, ja on harvinaista, että henkilö olisi allerginen kaikelle siitepölylle. Niinpä on hyvä selvittää, mikä aiheuttaa allergiaa omalla kohdalla. Heinänuha ei siis ole yksittäisen terveysongelman nimi, vaan enemmänkin yleisnimitys.

Tyypillisiä oireita ovat muun muassa:

  • Nenän valuminen (nuha)
  • Suun ja kurkun kutina
  • Aivastelu
  • Kutiavat, punoittavat ja ärsyyntyneet silmät

Näitä oireita kutsutaan myös allergiseksi nuhaksi1.

Mikä aiheuttaa heinäallergiaa?

Biokemiallisesta ja fysiologisesta näkökulmasta katsottuna heinänuhan oireet ovat seurausta immuunijärjestelmän reaktiosta erilaisten allergeenien esiintymiseen. Kun elimistö havaitsee sitä ärsyttävän aineen läsnäolon, se yrittää lieventää odotettua vahinkoa samalla tavalla kuin se olisi jokin infektio. Tällöin elimistö vapauttaa histamiinia ja lisää verenkiertoa alueelle, jossa se kokee ärsytystä – tämä johtaa turvotuksen sekä tulehdukseen.

Tällä hetkellä ei ole varmuutta siitä, miksi jotkut reagoivat siitepölyyn ja toiset eivät. Tästä huolimatta on joitain viitteitä siitä, että geneettiset ja perinnölliset tekijät vaikuttavat merkittävästi. Toisaalta jotkut asiantuntijat ovat myös olettaneet, että altistuminen tietyille ärsykkeille, kuten passiiviselle tupakoinnille varhaislapsuudessa, on keskeinen riskitekijä, joka saattaa aiheuttaa heinänuhan kehittymistä. Lisätutkimuksia tarvitaan kuitenkin ennen lopullisten päätelmien tekemistä.2 Lue lisää heinäallergiasta.

Miten NeoClarityn hoitaa heinänuhaa?

Vaikka ennaltaehkäisevät toimenpiteet voivat vähentää huomattavasti heinänuhan oireiden esiintymistä, useimmille on mahdotonta välttää allergeeneille altistumista kokonaan. Siksi monet päättävät hakeutua lääkäriin ja saadakseen asianmukaista hoitoa. NeoClaritynin tehokkuus perustuu sen vaikuttavaan aineeseen, desloratadiiniin. Desloratadiini estää histamiinireseptoreita reagoimasta allergeeniin. Myös Aerius on samaan aineeseen perustuva allerigalääke.

NeoClaritynin käyttö

Jotta hoito onnistuu parhaimmalla mahdollisella tavalla ja pystyt minimoimaan haittavaikutukset, noudata aina lääkärin ja apteekkihenkilökunnan ohjeita. Jos sinulla on epäilyksiä tai kysymyksiä NeoClarityn-hoidosta, ota yhteyttä lääkäriin ja lue pakkausseloste. Koska tämä lääke on saatavilla vain reseptillä, sinun on käytävä lääkärin vataanotolla ennen lääkkeen ostamista. Vaihtoehtoisesti voit ostaa lääkkeen nettiklinikan kautta.

NeoClaritynin yleisimpiin käyttöohjeisiin kuuluvat:

  • Ota aina ohjeiden mukaan
  • Tavallisesti määrätty annos on yksi tabletti päivässä
  • Lääkäri määrää hoidon kokonaiskeston oireiden vakavuuden, luonteen ja jatkuvuuden perusteella
  • Tabletit on otettava kokonaisida veden kanssa
  • Älä ylitä määrättyä lääkemäärää
  • Jos unohdat ottaa annoksen, voit ottaa sen heti kun muistat, jos seuraavan lääkkeen ottaminen ei vielä ole ajankohtaista – jos näin on, ohita vain unohtunut ja jatka hoitoa tavalliseen tapaan
  • Älä koskaan tuplaa annosta unohtunutta annosta korvataksesi

Sivuvaikutukset

Kuten useimmat reseptilääkkeet, myös NeoClarityn voi aiheuttaa sivuvaikutuksia. Vakavimmat niistä ovat hyvin harvinaista – pahin niistä on allerginen reaktio lääkkeeseen. Jos allergiset oireet pahenevat lääkkeen käytön myötä, ota välittömästi yhteys hätänumeroon (112) tai lääkäriin..

Lääkkeen valmistajan tekemien kliinisten tutkimusten mukaan yleisimmät sivuvaikutukset ovat väsymys, suun kuivuus ja päänsärky. Ne ilmenevät noin yhdellä kymmenestä ihmisestä, jotka käyttävät NeoClaritynia. Harvinaisia ​​haittavaikutuksia, joita esiintyy yhdellä kymmenestä tuhannesta ihmisestä, jotka käyttivät lääkettä, ovat:

  • Ihottuma
  • Epäsäännöllinen syke
  • Vatsakipu
  • Yleinen huonovointisuus
  • Unettomuus
  • Huimaus ja uneliaisuus
  • Lihassäryt
  • Maksatulehdus

Kenelle NeoClarityn sopii?

Vaikka NeoClarityn on suhteellisen turvallinen lääke, on olemassa joitakin tapauksia, joissa lääkäri voi neuvoa käyttämästä sitä. Näin voi käydä, jos käytät jotain muuta lääkitystä, joka ei sovi käytettäväksi desloratadiinin kanssa. Muista siis kertoa lääkärille kaikista muista käyttämistäsi lääkkeistä.

Lisäksi NeoClarityn-valmistetta ei saa myöskään käyttää alkoholin kanssa, eikä sitä suositella käytettäväksi raskauden tai imetyksen aikana. Koska tämä lääke sisältää myös laktoosia, se ei sovi myöskään laktoosi-intoleranteille.

Lähteet:

  1. Tietoa heinänuhasta – Terveyskirjasto
  2. Tietoa allergisesta nuhasta – Terveyskirjasto