Zovirax on lääke herpeksen hoitoon. Sen avulla voidaan hoitaa erilaisten herpeksen aiheuttamia oireita ja niiden eri muotoja: sukuelinherpestä sekä huuliherpestä. Herpes-virusta ei ole mahdollista parantaa kokonaan, mutta lääkkeen avulla sen oireita voidaan helpottaa. Lääkettä saa reseptillä tablettimuodossa ja oraaliliuoksena, mutta myös ilman reseptiä emulsiovoiteena, jota käytetään erityisesti huuliherpeksen hoidossa.

Sisältö:

Yleistietoa herpeksestä

Herpes on viruksen aihuettama tauti, eikä sitä voida parantaa tai poistaa kehosta kokonaan. Oireita voidaan kuitenkin lievittää ja jopa ehkäistä lääkkeiden avulla.

Herpestä on siis kahden laista: huuliherpestä, joka oireilee huulien lähettyvillä, sekä sukuelinherpes, joka oireilee sukupuolielinten alueella. On kuitenkin hyvä muistaa, että huuliherpes voi tarttua sukupuolielimiin ja toisin päin1. Herpes tarttuu limakalvojen koskettaessa; suudelellessa sekä sukupuoliyhteydessä. Kun herpes oireilee, näitä toimia tulisi välttää, jotta tartuntaa voidaan ehkäistä. Jotta sukuelinherpekseltä voi välttyä, asianmukaisen ehkäisyn käyttö on välttämätöntä.

Herpes oireilee useimmilla kausittain, tarkottaen, että välillä virus on lepotilassa eikä siis oireile. Osalla herpes oireilee säännöllisesti, toisilla epäsäännöllisesti. Oireet voi laukaista esimerkiksi stressi.2

Miten lääke toimii?

Zoviraxin vaikuttava aine on asikloviiri.3 Se estää herpesvirusta kasvamasta ja lisääntymästä. Kun virussolut eivät pysty tuottamaan uusia soluja, kehon omat solut korvaavat ne lopulta ja oireet saadaan voitettua. 

Herpes on tarttuva myös lääkekuurin aikana, joten suojautumisesta on pidettävä hyvää huolta. Älä siis anna muiden koskea infektoituneisiin alueisiin, äläkä myöskään itse koskettele niitä turhaan. Älä etenkään koske silmiin, jos olet juuri koskenut herpeksen infektoimaan alueeseen. Säännöllinen käsien pesu vähentää riskiä tartuttaa muita.

Zoviraxin käyttö sukuelinherpeksen hoidossa

Tämä lääke on saatavana sekä tabletteina että nestemäisenä oraalisuspensiona. Tabletit niellään nesteen kera. Oraaliliuosta ravistellaan hyvin ennen pullon avaamista, ja lääkettä annostellaan millilitroina lääkemitan avulla.

Lääkäri määrää aina sopivan annoskoon. Herpeksen puhjetessa yleinen annostus on Zovirax 200 mg, jota otetaan yksi tabletti viisi kertaa päivässä mahdollisimman tasaisin väliajoin. Yöllä ei kuitenkaan tarvitse nousta ottamaan lääkettä, eli käytännössä hereillä ollessa lääkettä tulisi ottaa yksi pilleri noin neljän tunnin välein. Kuuria jatketaan yleensä viiden päivän ajan. Lääkettä käyttäessä on syytä muistaa juoda riittävästi, jotta munuaisten toiminta ei häiriinny.

Yleensä lääkettä aletaan käyttää sen jälkeen, kun herpes on puhjennut. Tavallisesti Zovirax tarjoaa apua oireisiin nopeasti, ja joillain potilailla jo yksi annos lääkettä voi vaikuttaa oireisiin. On kuitenkin tärkeää muistaa käyttää lääkärin määräämä kuuri aina loppuun asti. Näin varmistetaan oireiden poistuminen sekä se, että herpestä sairastava henkilö ei tartuta muita.

Jos Zoviraxia halutaan käyttää estolääkityksenä, jotta herpes ei puhkeaisi, otetaan yksi Zovirax 400 mg -tabletti kaksi kertaa vuorokaudessa, eli noin 12 tunnin välein. Zovirax 800 mg -tablettia käytetään lähinnä vyöruusun ja vesirokon hoitoon. Itselle itselle sopivista annoksista kannattaa aina keskustella lääkärin kanssa.

Zovirax emulsiovoide 5 % – huuliherpeslääke

Zovirax emulsiovoide 5% on saatavilla apteekista ilman reseptiä, ja sitä käytetään erityisesti huuliherpeksen hoitoon. Voidetta levitetään sille iho- tai limakalvoalueelle, jossa ensioireet tuntuvat. Lääke tehoaa sitä paremmin mitä aikaisemmin sen käyttö aloitetaan. Vältä voiteen joutumista silmiin ja suun sisäpuolelle. Jos tuotetta joutuu silmiin, huuhtele runsaalla vedellä. Jos lääkeainetta joutuu suuhun, saattaa tuntua pientä ärsytystä. Pienen määrän nieleminen ei ole vaarallista.

Kenelle Zovirax sopii?

Lääke sopii herpes-viruksen hoitoon useimmille ihmisille. Keskustele kuitenkin aina huolellisesti lääkärin kanssa lääkkeen käytöstä. Älä käytä tätä lääkettä, jos olet allerginen jollekin sen sisältämälle ainesosalle. Keskustele lääkärin kanssa myös, jos:

  • Olet raskaana tai imetät
  • Jos sinulla on munuaisten vajaatoiminta (huolehdittava riittävästä nesteen saannista)
  • Olet iäkäs (huolehdittava riittävästä nesteen saannista)
  • Sinulla on AIDS
  • Sinulla on maksaongelmia
  • Mikä tahansa immuunijärjestelmää häiritsevä tila
  • Sinulla on laktoosi-intoleranssi

Jos epäilet, että Zovirax ei ehkä sovi sinulle, voit tutustua muihin herpeslääkkeisiin, kuten Valtrexiin ja Valacicloviriin.

Sivuvaikutukset

Kuten kaikki lääkkeet, myös tämä lääke voi aiheuttaa joitakin sivuvaikutuksia. Yleisimpiä sivuoireita ovat seuraavat:

  • Päänsärky
  • Huimaus
  • Pahoinvointi
  • Kutina
  • Väsymys
  • Kuume

Harvinaisiin sivuoireisiin kuuluvat nokkosihottuma, runsas hiustenlähtö, hengenahdistus, ihon, limakalvojen tai sisäelinten äkillinen turvotus ja maksa-arvojen väliaikainen kohoaminen. 

Erittäin harvinaisissa tapauksissa Zovirax voi aiheuttaa anafylaktisen shokin, eli vakavan allergisen reaktion, joka voi olla jopa hengenvaarallinen. Jos saattuotteen  käytöstä voimakkaita allergisia oireita, on tärkeää ottaa heti yhteys lääkäriin tai soittaa hätäkeskukseen.

Lähteet:

  1. Tietoa huuliherpeksestä – Terveyskirjasto
  2. Tietoa genitaaliherpeksestä – Terveyskirjasto
  3. Pakkausseloste – Lääkeinfo