Condyline on paikallisesti käytettävä lääkeliuos kondylooman eli visvasyylän hoitoon. Kondylooma eli visvasyylä on papilloomaviruksen (HPV) aiheuttama erittäin yleinen sukupuolitauti. Sen oire ovat kukkakaalimaiset syylät genitaaleissa sekä peräaukon ympärillä.
Condyline on tehokas lääke kondyloomaan ja sitä käytetään erittäin laajasti ympäri maailman. Jotkut Condylinea käyttävät potilaat huomaavat tilassaan paranemista jo kolmen päivän kuluttua hoidon alkamisesta. Oireiden täydellisen parantumisen saavuttamiseksi kuuria tulee kuitenkin jatkaa tavallisesti noin neljä viikkoa.
Sisältö:
Mikä on kondylooma eli visvasyylä?
Kondylooma eli visvasyylä on papilloomaviruksen eli HPV:n aiheuttama sukupuolitauti. Papilloomavirusta kantaa jopa puolet aikusväestöstä, mutta oireita eli kondyloomia esiintyy kuitenkin heistä vain yhdellä sadasta. HPV tarttuu suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä, mutta myös pelkän kosketuksen välityksellä. Koska kyseessä on viruksen aiheuttama sukupuolitauti, sitä ei voida kokonaan poistaa kehosta. Kuitenkin oikeanlaisella hoidolla oireita voidaan lievittää.1
Kondyloomat ovat siis (visva)syyliä, jotka tunnistaa kukkakaalimaisesta ulkomuodosta, joita esiintyyy pääasiassa sukupuolielimien alueella että peräaukossa. Lue lisää kondyloomasta.
Kondylooman hoito
Kondyloomaa voidaan hoitaa antiviraaleilla lääkkeillä. Condyline on yksi yleisimmin määrätyistä lääkkeistä, ja sen teho perustuu podofyllotoksiiniin. Lääkkeen tomintamekanismista kerromme enemmän seuraavassa kappaleessa.
Jos olet huomannut oireita ensimmäisen kerran, ota yhteys lääkäriin. Tällöin sinulle voidaan antaa diagnoosi ja määrätä sopiva hoito. Tauti voidaan todeta esimerkiksi sukupuolitautien polikliniikalla tai terveyskeskuksessa.
Miten Condyline toimii?
Condylinen vaikuttava lääkeaine on podofyllotoksiini.2 Podofyllotoksiinin lisäksi siinä on maitohappoa, etanolia ja natriumlaktaattia. Condyline on kirkas liuos, joka auttaa kondylooman aiheuttamiiin iho-oireisiin ja syyliin estämällä viruksen infektoimien solujen kasvun. Podofyllotoksiinillä on toksinen vaikutus kondyloomasoluihin ja se estää solujen tumaa tuottamasta uusia soluja. Näin visvasyyläsolut lopulta kuolevat ja terveet ihosolut korvaavat ne.
Käyttö
Condylinea käytetään levittämällä sitä kondylooman infektoimille ihoalueelle viikoittaisen kierron mukaan. Ensiksi sitä levitetään kahdesti päivässä kolmen päivän ajan, minkä jälkeen hoidossa pidetään neljän päivän tauko. Tätä viikkorytmiä jatketaan kunnes oireet ovat poistuneet, maksimissaan kuitenkin neljän viikon ajan. Kerta-annoksen maksimimäärä on 1 millilitra.
liuos levitetään suoraankondylooman infektoimille alueille käyttäen joko omaa sormea tai puuvillakärkistä levitintä. Liuosta ei saa pestä pois, vaan sen annetaan imeytyä rauhassa ihoon. Huolehdi, ettet pese ihoaluetta, jolle liuosta on levitetty, ennen kuin lääke on imeytynyt täysin. Tähän menee yleensä muutama minuutti. Kädet on syytä aina pestä ennen ja jälkeen lääkeaineen levittämisen. Jos hoito ei tunnu tehoavan jonkin aijan jälkeen hoidon aloituksesta, on syytä keskustella lääkärin kanssa muiden hoitomuotojen mahdollisuudesta.
Podofyllotoksiini saattaa aiheuttaa pahaa ärsytystä, jos sitä joutuu terveelle iholle. Tällöin kyseinen kohta ihosta tulee pestä heti. Condylinea saa käyttää ainoastaan visvasyylän hoitoon, ei muihin syyliin tai iho-oireisiin.
Muutamia yleispäteviä ohjeita lääkkeen käyttöön:
-
- Aloita hoito mieluiten aamulla
- Pidä huolta, että alue on puhdas ja kuiva
- Aseta aplikaattorin silmukkapää liuokseen ja levitä liuosta alueelle. Anna kuivua.
- Käsittele yhden alueen syylät kaikki kerralla
- Sulje korkki huolellisesti ja pese kädet käytön jälkeen
- Toista hoito 12 tunnin kuluttua
- Kolmen päivän hoidon jälkeen pidä oireita silmällä seuraavan neljän päivän aikana kun et käytä lääkettä
- Jos oireet jatkuvat vielä viikon kuluttua hoidon aloittamisesta, ota yhteys lääkäriin
- Hoitoa voi käyttää korkeintaan neljän viikon ajan
Haittavaikutukset
Condylinen käytöstä aiheutuu tavallisesti vain vähän sivuvaikutuksia. Lääkkeen levittäminen saattaa aiheuttaa paikallisia ihoreaktioita kaksi tai kolme päivää myöhemmin. Näitä reaktioita voivat olla esimerkiksi seuraavat:
-
-
- Ärsytys
- Polttelu tai kirvely
- Ihottuma
- Punoitus
-
Hyvin harvinaisissa tapauksissa miesten käyttäessä Condylinea penikseen voi tulla myös tulehdusreaktio.
Jos mitään sivuvaikutuksia ilmenee ja niistä aiheutuu paljon harmia, kannattaa hakeutua lääkäriin.
Kenelle Condyline sopii?
Condyline sopii useimmille ihmisille kondylomaan aiheuttamien visvasyylien hoitoon. Sitä ei kuitenkaan pidä käyttää, jos olet raskaana tai imetät, eikä myöskään jos olet allerginen vaikuttavalle aineelle eli podofyllotoksiinille. Tuotetta ei pidä levittää avoimiin tai verta vuotaviin haavoihin. Tuote on tarkoitettu ainoastaan yli 12-vuotiaille.
Tämä lääke on tarkoitettu ainoastaan ulkoisten visvasyylien hoitoon. Sitä ei saa käyttää sisäisesti.
Miten välttyä kondyloomalta?
Visvasyylältä voi olla vaikea välttyä, sillä se tarttuu myös pelkän kosketuksen välityksellä. Tartuntariskiä voi kuitenkin vähentää turvaseksiä harrastamalla eli käyttämällä kondomia.
Lähteet: