Diane Nova on ehkäisypilleri, jota käytetään raskauden ehkäisyn lisäksi myös liiallisen karvankasvun eli hirsutismin sekä aknen hoitoon. Lääke soveltuu siis ainoastaan naisen käyttöön. Sen ehkäisyteho on erittäin hyvä, eikä se häiritse muita ehkäisymenetelmiä.

Sisältö:

Miten Diane Nova toimii

Kyseessä on ehkäisypilleri, joka perustuu kahteen vaikuttavaan aineeseen; syproteroniasetaattiin ja etinyyliestradioliin. Nämä ovat molemmat hormoneja, jotka vaikuttavat kehoon siten, että keho luulee ovulaation jo tapahtuneen. Tällöin ovulaatiota ei tapahdu, eikä raskauden mahdollisuutta ole.

Lisäksi hormonit vaikuttavat kohdunkaulaan niin, että se muuttuu paksummaksi, jolloin siittiöt eivät pääse kohtuun yhtä helposti. Myös kohdun seinämä muuttuu siten, että hedelmöittynyt munasolu ei pysty kiinnittymään siihen.

Ovatko ehkäisypillerit turvallisia?

Nämä hormonit vaikuttavat kehoon kolmella eri tavalla, kuten aiemmin mainittu. Nämä kaikki tavat vähentävät raskauden mahdollisuutta, joten Diane Novan ehkäisyteho on erittäin hyvä. Lähes kaikki ehkäisypillerit ovat hyvin tehokkaita, ja siksi niitä käytetäänkin laajalti. Hormonaalinen ehkäisy kuten ehkäisypillerit sopivat ainoastaan naisille.

On kuitenkin muistettava, että hormonaalinen ehkäisy ei suojaa sukupuolitaudeilta. Siksi on tärkeää käyttää kondomia, jos olet sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa, jonka taudittomuudesta et ole täysin varma.

Diane Nova karvankasvun hillitsemisessä

Sen lisäksi että tällä lääkkeellä on erinomainen ehkäisyteho, sitä käytetään myös liiallisen karvankasvun eli hirsutismin hillitsemiseen. Jos naisella on normaalia suurempi määrä mieshormonia kehossa, se saattaa aiheuttaa ylenpalttista karvankasvua esimerkiksi kasvoissa. Liiallinen mieshormoni voi aiheuttaa myös aknea.

Diane Novat (dianette) toiii karvankasvua vastaan hillitsemällä mieshormonia. Haitallisista karvankasvua voi aiheutua kuitenkin myös muista syistä, ja usein esimerkiksi PCOS on syynä tähän. Hormonihäiriöt ovat hyvin yleisiä, ja on usein myös kulttuurisidonnaista, koetaanko hirsutismi ongelmana vai ei.

Mahdolliset haittavaikutukset

On totta, että ehkäisypillerit, kuten muutkin reseptilääkkeet, saattavat aiheuttaa sivuvaikutuksia. Osa mahdollisista haittavaikutuksista voivat olla vaarallisia, mutta yleensä ne ovat lieviä, eikä niitä esiinny kaikilla. On kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, mikä saattaa mennä pieleen. Tällöin sivuvaikutuksiin on helpompi reagoida ja pystyt vaihtamaan sinulle parempaan hoitokeinoon.

Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat:

  • Painonnousu
  • Nesteen kerääntyminen kehoon
  • Rintojen kasvu ja arkuus
  • Masennus tai mielialanvaihtelut
  • Migreeni tai päänsärky
  • Ihottuma
  • Seksuaalinen haluttomuus

On toki olemassa myös vakavampia haittavaikutuksia, joista yleisimmin puhuttu on veritulppa. Se on kuitenkin harvinainen, mutta lääkitys ei sovi niille, joilla on riski saada veritulppa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lääkkeen käyttöä ei suositella jos sinulla on selviä suonikohjuja, olet huomattavasti ylipainoinen, olet yli 35-vuotias, tupakoit, tai suvussasi on taipumus veren hyytymiseen tai veritulppaan.

Lääkkeen käyttö

Jotta saisit parhaan mahdollisen hoidon ja välttyisit sivuvaikutuksilta, on tärkeää käyttää Diane Novaa ohjeiden mukaan. Jos näin ei tehdä, ehkäisyteho heikkenee huomattavasti.

    1. Ota yksi pilleri päivässä 21 päivän ajan aina samaan aikaan päivässä.
    2. 21 päivän kuluttua pidä viikon (7 päivän) tauko. Tällöin tulee tyhjennysvuoto, mutta ehkäisyteho säilyy
    3. Seitsemän päivän tauon jälkeen aloita uusi pakkaus ja aloita taas 21 päivän kuuri ja 7 päivän tauko

Mitä jos unohdan ottaa e-pillerin?

Jos unohdat ottaa pillerin, ota se mahdollisimman pian. Voit myös ottaa kaksi tablettia kerralla.

Jos pillerin unohtamisesta on yli 12 tuntia, ehkäisyteho heikkenee seuraavan 7 päivän ajaksi. Tänä aikana tulee käyttää lisäksi kondomia ehkäisyn varmistamiseksi.
Jos tabletteja on vähemmän kuin 7 jäljellä, älä aloita normaalia taukoja kun pakkaus on tyhjä, vaan jatka suoraan uuteen pakkaukseen.

Jos oksennat kolmen tunnin sisällä pillerin ottamisesta, ota uusi pilleri ehkäisytehon varmistamiseksi.

Jos et meinaa muistaa ottaa pilleriä joka päivä, laita puhelimeesi toistuva muistutus. Myös muut ehkisykeinot kuten ehkäisyrengas, ehkäisykapseli tai kierukka ovat harkinnan arvoisia mikäli et tarvitse lääkettä aknen hoitoon.1

Osta Diane Nova netistä

Diane Nova on saatavilla ainoastaan reseptillä, joten ennen kuin voi ostaa lääkkeen, on sinun keskusteltava lääkärin kanssa. Nykyään on kuitenkin mahdollista ostaa reseptilääkkeet myös nettiklinikalta. Tällöin reseptimääräys tehdään etänä, ja lääke toimitetaan kotiisi muutaman päivän kuluessa. Mikäli koet, että kyseinen lääke ei sovellu sinulle aknen hoitoon, voit kokeilla Cypretyl ehkäisyvalmistetta tai Tetralysal antibioottilääkettä.

Lähteet:

  1. Diane Nova pakkausseloste – Lääkeinfo