Impotenssihoidot eivät ole mikään uusi juttu – ne ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin lääketieteellisien tekstien olemassa olosta ollaan tiedetty. Impotenssihoitojen tehokkuus on kuitenkin täysi oma tarinansa. Olemassa olevia hoitoja on ollut esimerkiksi rohdosvalmisteiden, loitsujen ja taika-amulettien muodossa. Täten niiden tehokkuuden voidaan sanoa olevan melko kyseenalaista.

Lääketiede kehittyi, kun huomattiin etteivät yliluonnolliset voimat tehonneet erektiohäiriöiden hoitoon. Tällöin keskityttiin lääkkeiden luomiseen, mutta silloinkin erektiohäiriöiden syynä pidettiin psykologisia ongelmia ei fysiologisia. Tästä näkökulmasta katsottuna on hämmentävää, että lääkärit keskittyivät lääkkeiden kehittämiseen vasta 1990-luvun alussa, kun he kiinnostuivat impotenssin fysiologisista syistä. Tämä loi perustan Viagran synnylle.

Sisältö:

Viagran löytö

Viagran tarina juontaa juurensa 1990-luvulle Sandwich nimiseen pieneen kylään. Kyseisessä kylässä sijaitsi Pfizerin tutkimuslaitos, jossa oltiin päätetty kehittää uusi lääketieteellinen yhdiste. Tämän yhdisteen oli tarkoitus hoitaa verenpainetautia ja rasitusrintakipua hyydyttämällä verta.

Tällöin löydettiin turvallinen ja näennäisesti sopiva aine, joka oli nimeltään sildenafiili. Englantilainen tutkija nimeltään Ian Osterloh päätti aloittaa kliinisten kokeiden ensimmäisen vaiheen Morristonin sairaalassa, Walesissa. Aluksi tulokset olivat melko heikkoja, sillä sildenafiilin vaikutukset olivat angiinassa melko vähäpätöisiä. Tutkijat huomasivat kuitenkin mielenkiintoisen haittavaikutuksen.

Näiden haittavaikutusten ilmetessä, Pfizer päätti muuttaa tutkimuksen tarkoitusta ja keskittyä erektiohäiriöihin sydän- ja verisuonitautien sijaan. Sildenafiilin kehittämiseen osallistunut joukko ammattilaisia patentoivat viagran vuonna 1996, johon kuuluivat Adrew Bell, David Brown ja Nicholas Terrett. Vuoden 1998 loppuun mennessä sekä EMA ja FDA hyväksyivät lääkkeen, jolloin Viagra oli ensimmäinen suun kautta otettava impotenssilääke Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tänä päivänä Viagraa on mahdollista saada reseptillä yli 120 eri maassa, ja sen vuotuinen liikevaihto ylitti vuonna 2008 lähes kaksi miljardia dollaria.1

Lääkkeen vaikutukset

Viagrasta on tullut yksi maailman tunnetuimmista lääkkeistä, joka on myös laajemmin tunnettu nimellä “pieni sininen pilleri”. Pfizer loi paitsi parhaiten myydyn impotenssilääkkeen patentoimalla sildenafiilia, mutta myös 2000-luvulla suositun trendin. Viagra on sekä muuttanut erektiohäiriöistä kärsivien miesten elämää että antanut heille mahdollisuuden nauttia normaalista seksielämästä. Lisäksi se on kasvattanut ihmisten maailmankuvaa ja esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa, jolloin siitä on tullut tavallisten ihmisten käyttämä lääke. Lue sopiiko Viagra sinulle.

Erektiohäiriöiden hoito ennen Viagraa

Erektiohäiriöt olivat ennen osa normaalia arkipäivää, joka liittyi ikääntymiseen eikä sitä voitu korjata. Tämä merkitsi sitä, että erektiohäiriöistä kärsivät miehet joutuivat tyytymään kohtaloonsa ja seksuaalisen elämänsä menetykseen. Tämä tapahtui ennen vuotta 1960, jonka jälkeen impotenssihoidot aloitettiin fyysisten syiden vuoksi.

Kun ensimmäiset impotenssihoidot otettiin käyttöön, asiat olivat vielä hieman paremmin. Suurin osa varhaisista hoidoista olivat kohtalaisen tehokkaita ja niiden annostelu oli verrattavissa Viagraan. Tällöin suurin osa lääkkeistä annettiin ruiskun välityksellä suoraan penikseen. Siksi yksinkertainen pilleri ei ollut mikään pieni asia, joka pystyisi ratkaisemaan kyseisen ongelman.

Täten on helppo uskoa lääkkeen tultua markkinoille, kuinka Viagra muutti kaiken.2

Lääkkeen käyttö

Viagran löytyminen olisi ollut todennäköisesti mahdotonta, mikäli erektiohäiriöiden fysiologisia syitä ei oltaisi alettu tutkimaan. Useimpien miesten kohdalla impotenssi johtuu peniksessä olevien verisuonten jäykkyydestä, mikä puolestaan tekee veren virtauksesta riittämättömän ylläpitämään erektiota. Viagra käsittelee tämän ongelman sen vaikuttava ainesosa sildenafiili avulla, joka luokitellaan PDE-5 inhibaattoriksi. Tämä on syy Viagran suosioon. Lue lisää lääkkeen käytöstä.

Mitä PDE-5-estäjät ovat?

PDE-5 inhibaattorit kuuluvat lääketieteellisiin yhdisteisiin, jotka inhiboivat PDE-5 entsyymiä. Seuraavaksi tarkastellaan PDE-5 entsyymejä hieman tarkemmin.

PDE-5 tarkoittaa fosfodiesteraatientsyymityyppi 5:ttä, joka on ihmiskehossa luonnollisesti esiintyvä entsyymityyppi. Sillä on tärkeä tehtävä veren poistamisessa siemensyöksyn jälkeen, jotta erektio pystytään lopettamaan ja palauttamaan penis normaaliin tilaan ilman vaurioita tai kipua. Erektiohäiriöistä kärsivillä miehillä se tarkoittaa, että veri pääsee poispäin peniksestä ennenaikaisesti. Tämä tekee erektiosta lähes mahdottoman.

Muita erektiohäiriöön vaikuttavia syitä voivat olla peniksessä olevat kapeat verisuonet – tämä voi johtua geneettisestä alttiudesta, elintavoista (tupakointi) tai erilaisista sairauksista (diabeter tai ateroskleroosi). Mikäli näin on, verisuonten laajeneminen ei helpota veren virtaamista peniksen sisällä. Täten pitkäkestoisen erektion saaminen on mahdotonta.

PDE-5 entsyymien toiminta perustuu yhden tärkeän yhdisteen heikentävään vaikutukseen, joka esiintyy erektion biofyysisessä prosessissa. Tätä yhdistettä kutsutaan sykliseksi  guanosiinimonofosfaatiksi tai lyhyemmin cGMP:ksi.

Tässä tapauksessa Viagra ratkaisee molemmat ongelmat samalla kertaa. Toisaalta lääke etää PDE-5 entsyymien hajoamisen cGMP molekyyleistä, ja toisaalta se rentouttaa sileän lihaskudoksen verisuonia sekä laajentaa niitä. Täten tuloksena on vahva ja pitkäkestoinen erektio, joka on välttämätöntä sukupuoliyhteydelle.

Viagran rinnakkaislääkkeet

Vaikka Viagra pysyy erektiohäiriöiden hoitokeinojen kärjessä, se on saanut myös kilpailua rinnalleen. Pfizerin kehittämästä Viagrasta on tullut niin suuri brändi nykyajan pop-kulttuurissa, että monet saattavat käyttää väärin kyseistä merkkiä. Täten markkinoilla on tarjolla useita “kasviperäisiä” Viagra lääkkeitä ja muita valmisteita, joita markkinoidaan Viagran korvaavina lääkkeinä. Mitään näistä hoitomuodoista ei ole kuitenkaan kliinisesti testattu, joten niiden tehokkuudesta ei ole todisteita. Täten suosituksena on, että kyseisiä valmisteita ei tulisi käyttää.

Toisaalta sildenafiilin löytäminen oli myös puhdas vahinko, joten on olemassa myös muita sildenafiilien luokkaan kuuluvia aktiivisia yhdisteitä. Nämä yhdisteet eivät kuitenkaan sisällä sildenafiilia. Tehokkaimpia ja suosituimpia lääkkeitä ovat Cialis, Levitra ja Spedra, jotka ovat tulleet markkinoille 2000-luvulla.  Lue lisää rinnakkaisvalmisteista.

Viagran patentin umpeutuminen

Patentin päättyminen loi muille lääkeyhtiöille tilaisuuden valmistaa Viagran kaltaista versiota. Yleinen Viagra, jota markkinoitiin sildenafiilin nimellä, loi itselleen hyvän aseman markkinoilla ja saavutti suuren menestyksen. Kyseistä lääkettä käyttäessäsi voit luottaa siihen, että kyseinen lääke sisältää samaa vaikuttavaa ainesosaa eli sildenafiilia. Täten lääkkeen toimintaperiaate on samanlainen Viagran kanssa.

Lähteet:

  1. Lääkkeen suosio – Lääkeinfo
  2. Tietoa lääkkeestä – Suomen Kuvalehti