Losec lääkitystä käytetään refluksioireiden lieventämiseen. Kyseinen lääke estää mahalaukussa olevan happaman nesteen nousemisen ruokatorveen ja suuhun. Refluksioireista käytetään myös nimitystä närästys, sillä se on oireiden yleisin muoto. Närästyksen tunnistaa epämiellyttävästä mausta suussa. Muita refluksioireita ovat mahahaava sekä pohjukassuolihaava, joita kyseinen lääkitys myös ehkäisee. Otathan huomioon, mikäli olet harkitsemassa kyseisen lääkityksen aloittamista, että lääkettä on saatavana sekä kapseleina että yksittäisinä tabletteina kahdessa eri annoskoossa. Tabletit tunnetaan myös nimellä Losec Mups, joiden vaikuttavana ainesosana toimii omepratsoli.

Sisältö:

Losec ja närästyksen hoito

Kuten aiemmin mainittiin, Losecia voidaan käyttää tehokkaana apukeinona närästyksen ehkäisyssä. Ennen hoidon aloittamista, on kuitenkin tärkeää ymmärtää miten kyseinen lääkitys toimii ja mistä närästys ylipäätään johtuu.

Närästyksessä mahalaukku kohoaa, jolloin mahahappoa joutuu ruokatorveen. Terveillä yksilöillä näin ei tietenkään ole, johtuen ruokatorven pohjassa olevasta lihaksesta. Tätä lihasta kutsutaan ruokatorven sulkijalihakseksi, joka toimii ikään kuin eräänlaisena venttiilinä ruokatorven ja mahalaukun välillä. Sulkijalihas sekä säätelee ruuan pääsyä mahalaukkuun että se ehkäisee mahahappojen pääsyn ruokatorveen. Närästys ilmenee tilanteissa, joissa sulkijalihaksiin kohdistuu ylimääräistä painetta eivätkä ne kykene toimimaan täydellisesti. Tällöin mahahappoa pääsee ruokatorveen. Yleisimmin närästys aiheuttaa poltetta rintakehässä ja kurkussa sekä epämiellyttävää makua suussa. Vakavammissa tapauksissa närästys voi aiheuttaa myös tulehduksia ja vaurioita kurkussa.1 Lue lisää närästykekstä ja siihen liittyvästä refluksitaudista.

Losecin vaikutusnopeus perustuu sen vaikuttavaan ainesosaan, protonipumpun estäjään. Protonipumpun estäjälääkkeitä kutsutaan myös nimillä vatsansuojalääke tai ppi lääke. Kuten nimestä voi jo päätellä, kyseinen lääke hidastaa protonipumppujen toimintaa, jotka tuottavat mahahappoja. Mahahapot auttavat puolestaan ruoansulatuksessa. Hapon väheneminen mahalaukussa johtaa refluksioireiden kuten närästyksen lievenemiseen. Markkinoilla on myös muita samankaltaisia lääkkeitä, mukaan lukien lansopratsoli. Lue lisää Lansopratsolista täältä.

Losec ja helikobakteeri

Refluksioireiden lisäksi lääkettä käytetään myös antibioottien rinnalla helikobakteerin aiheuttaman infektion hoidossa. Kyseisen infektion tiedetään aiheuttavan mahahaavoja, mikäli se jätetään hoitamatta. Tässä tapauksessa Losec auttaa mahahappojen vähentämisessä, kun taas antibiootit keskittyvät itse tautiin. Käytännössä lääke pyrkii estämään mahahaavojen syntymisen.

Lääkkeen ostaminen

Lääkettä on mahdollista saada verkon kautta ainoastaan lääkärin määräämän reseptin avulla. Mikäli olet tekemässä tilausta, sinulla tulee kuitenki olla todiste voimassaolevasta reseptistä tai muussa tapauksessa resepti tulee uusia. Jos kuitenkin kaikki on kunnossa, lääkkeet voidaan lähettää sinulle. Losecin hinta voi vaihdella kymmenen ja sadan euron välillä2

Vatsansuojalääkkeen käyttö

Lääkettä käytettäessä on tärkeää noudattaa tarkkaan lääkärin määräämiä ohjeita. Tällä tavoin lääkkeen tehokkuus säilyy hyvänä ja haittavaikutukset minimoituvat. Mikäli sinulla herää kysyttävää lääkkeen käytöstä, olethan yhteydessä lääkäriisi ennen hoidon aloittamista. 

  • Ota lääkettä aina lääkärin määräämän reseptin mukaisesti
  • Yleinen päivittäinen annoskoko on 10 mg
  • Vakavammassa tapauksessa päivittäinen annoskoko voi olla myös 20 mg tai 40 mg
  • Mahahaavan hoidossa lääkäri arvioi sopivan annoskoon riippuen sairauden vakavuusasteesta
  • Lääkityksen kesto on noin 4-8 viikkoa
  • Muista nauttia tabletit runsaan veden kanssa niin etteivät ne rikkoonnu suussa
  • Losec Mups tabletit voidaan joko niellä sellaisenaan tai ne voidaan sekoittaa veteen
  • Unohtunut tabletti voidaan ottaa siinä tapauksessa, ettei seuraavaa annosta tarvitse ottaa perään
  • Jätä unohtunut tabletti syömättä, mikäli olet ottamassa toisen tabletin kanssa samaan aikaan
  • Unohtuneita tabletteja ei tule kompensoida syömällä kaksi tablettia seuraavalla kerralla

Ota huomioon, että yllä olevat käyttöohjeet ovat vain suuntaa antavia, viralliset ohjeet lääkityksen käytöstä löytyvät pakkausselosteesta.

Haittavaikutukset

Kuten kaikki myös Losec saattaa aiheuttaa tiettyjä haittavaikutuksia, joihin on suositeltava tutustua ennen hoidon aloittamista. Tämän takia on hyvä olla tietoinen mahdollisista haittavaikutuksista, jotta ne ovat helposti tunnistettavia, mikäli sellaisia ilmenee. Huomio erityisesti merkit, jotka viittaavat allergiseen reaktioon, vakaviin iho-ongelmiin tai hepatiittiin – kyseisten haittavaikutusten ilmetessä, lopeta lääkkeen käyttö välittömästi ja hakeudu lääkärin puheille.

Muut haittavaikutukset:

Yleinen (yksi kymmenestä) Melko harvinainen (yksi sadasta) Harvinainen (yksi tuhannesta)
·       Päänsärky

·       Ripuli

·       Mahakipu

·       Ummetus

·       Ilmavaivat

·       Pahoinvointi ja oksentelu

·       Jalkojen ja nilkkojen turvotus

·       Unettomuus

·       Pyörtyily

·       Pistely

·       Uneliaisuus

·       Huimaus

·       Ihottuma

·       Allerginen reaktio

·       Alhainen natriumpitoisuus

·       Mielialanvaihtelut

·       Makuaistin muutokset

·       Suun kuivuus

·       Hiivasienitulehdus

·       Maksatulehdus

·       Hiustenlähtö

·       Valoherkkyys

·       Lihaskipu

Pidä mielessä, että edellä esitetty lista ei ole kaiken kattava lista mahdollisista haittavaikutuksista. Kattavammat tiedot löytyvät lääkkeen pakkausselosteesta.

Jos epäilet, että Losec ei ehkä sovi sinulle, tutustu myös muihin refluksilääkkeisiin. Näitä ovat esimerkiksi Zantac (ranitidiini), Somac (pantopratsoli) sekä Nexium (esomepratsoli).

Lähteet:

  1. Tietoa lääkkeestä – Terveyskirjasto
  2. Lääkeopas – Terveyskirjasto