Sildenafiilia käytetään miesten erektiohäiriöiden hoitoon tapauksissa, jolloin mies ei kykene saavuttamaan tai ylläpitämään erektiota. Se avaa verenvirtauksen siittimeen rentouttamalla verisuonia, kun olet kiihottunut.
Alunperin Pfizer patentoi Viagran vuonna 1996 ja Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA (Food and Drug Administration) hyväksyi sen kaksi vuotta myöhemmin käytettäväksi erektiohäiriön hoitoon. Samana vuonna se hyväksyttiin myös Euroopassa. Yhdysvalloissa Viagran patenttisuoja kestää vuoteen 2020 asti, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa se raukesi jo vuonna 2013.1 Suomessa patenttisuoja raukesi vieläkin aiemmin, sillä Suomessa Pfizerilla oli Viagraan vuoden 2009 lopun jälkeen ainoastaan menetelmäpatentti, joka suojasi ainoastaan Viagran valmistusmenetelmää, ei vaikuttavaa ainetta, eli sildenafiilia, itsessään. Tämän takia Suomessa saatiin myydä muilla menetelmillä valmistettua sildenafiilia jo vuoden 2010 alusta lähtien.
Kopiosuojauksen loputtua nykyään on saatavilla myös monia sildenafiilia sisältäviä rinnakkaisvalmisteita. Joitakin kauppanimiä näille ovat muun muassa Sildefanil Accord, Sildenafil Actavis, Sildenafil Orion, Sildenafil Sandoz ja Sildenafil Ratiopharm.
Sisältö:
Mitä on Sildenafiili?
Sildenafiili, englanniksi sildenafil, on vaikuttava aine maailman ylivoimaisesti tunnetuimmassa erektiolääkkeessä Viagrassa. Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Pfizer kehitti sen alunperin verenpainelääkkeeksi ja angina pectoriksen hoitoon, mutta se osoittautui melko tehottomaksi näihin tarkoituksiin. Lääketutkimusten aikana kuitenkin huomattiin, että miespuolisten potilaiden tapauksessa tällä valmisteella oli huomattava vaikutus erektioon. Tämän ansiosta ymmärrettiin, että sildenafiilista voisi sen sijaan kehittää lääkkeen erektiohäiriön hoitoon. Tässä muodossa se tulikin markkinoille nimellä Viagra vuonna 1998.
Lääkkeen käyttö ja annostus
Sildenafiilia on saatavilla tablettimuotoisena ja se otetaan suun kautta vesilasillisen kera. Vaihtoehtoisesti sitä on saatavilla myös purutablettina.2 Annoskoot vaihtelevat 25 mg, 50 mg ja 100 mg -annoksiin.3 Vaikutusaika alkaa yleensä noin puolen tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta, mutta varmuuden vuoksi kannattaa ottaa pilleri noin tuntia ennen seksin harrastamista. Lääkkeen vaikutusaika on noin 3-5 tuntia.
Lääkäri on ainoa henkilö, joka lopulta päättää sinulle sopivan annostuksen. Suositeltu määrä on 50 milligrammaa, mutta tätä voidaan säätää sinun tarpeidesi ja toleranssisi mukaan, nostaen annostusta 75 tai 100 milligrammaan tai laskea 25:en.4 Pienempää annostusta käyttävät erityisesti henkilöt, joilla on munuais- tai maksaongelmia ja henkilöt, jotka käyttävät alfasalpaajia tai CYP3A4-estäjiä. Annostusta voidaan lääkärin harkinnan mukaan muuttaa myös sen jälkeen, kun olet aloittanut lääkkeen käytön, jos siihen ilmenee tarvetta.
Sopiiko valmiste minulle?
Varmista sopiiko lääke sinulle, ennen sen käyttöönottoa. Seuraavissa tapauksissa sinun ei missään nimessä kannata lääkettä käyttää.
Jos kärsit sydän- tai maksavauriosta kannattaa pysyä erossa lääkkeestä kokonaan, kuten myös, jos sinulla on alhainen verenpaine, tai jos olet lähiaikoina saanut sydänkohtauksen tai halvauksen. Myös jotkut silmäsairaudet, sekä nitraatteja sisältävien lääkkeiden käyttö, tekevät sildenafiilin käytön mahdottomaksi. Nitraattien ja sildenafiilin yhdistäminen voi johtaa liialliseen verenpaineen laskuun. Sildenafiilia ei myöskään voi käyttää samaan aikaan alfasalpaajien kanssa.
Toimintaperiaate
Sildenafiili, aivan kuten sen myöhemmin markkinoille tulleet kilpailijat tadalafiili (Cialis), vardenafiili (Levitra) ja avanafiili (Spedra), on PDE5-estäjä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna sitä, että se estää PDE5:tä toimimasta. PDE5 taas on entsyymi, joka lopettaa erektion. Jos tätä entsyymiä erittyy liikaa, erektio loppuu ennen aikojaan tai sitä ei saavuteta ollenkaan. Mutta kun PDE5:n toiminta estetään esimerkiksi sildenafiilin avulla, erektio on mahdollista saavuttaa ja se myös kestää tarpeeksi kauan, jotta seksin harrastaminen onnistuu. Tämä johtuu siitä, että kun PDE5:n toiminta estetään, PDE5 ei puolestaan pääse estämään erektiota aiheuttavan cGMP-nimisen aineen toimintaa.
Muista kuitenkin, että tämä valmiste ei ole lemmenrohto, joka kohottaisi seksuaalista halua tai libidoa. Sildenafiilin avulla voit saavuttaa erektion vain siinä tapauksessa, että olet muutenkin kiihottunut ja halukas seksiin. Muista myös, että sitä ei saa ottaa enempää kuin yhden pillerin 24 tunnin aikana. Jos pilleri ei tunnu tehoavan, älä yritä parantaa tehoa ottamalla toisen heti perään. Sen sijaan käy keskustelemassa lääkärin kanssa muista vaihtoehdoista. Näin on mahdollista löytää tuote, joka sopii sinulle paremmin kuin tämä valmiste.
Sivuvaikutukset
Sildenafiili voi aiheuttaa joillekin käyttäjille erilaisia sivuvaikutuksia. Lue aluksi tuoteselosteet läpi ja varmista, ettet ole millekään aineelle allerginen. Jos et ole varma jostakin aineesta, asiasta kannattaa käydä keskustelu lääkärin kanssa, samoin kuin siinä tapauksessa, että käytät samanaikaisesti jotakin muuta lääkettä, oli kyseessä sitten resepti- tai käsikauppalääke.
Tyypillisiä sivuvaikutuksia sildenafiililla ovat päänsärky, kasvojen punoitus, nenän tukkoisuus ja ruoansulatusvaivat. Myös näön kanssa voi tulla joitakin ongelmia, kuten sinisyyttä näkökentässä. Koska tavallisimmat erektiolääkkeet, Viagra, Cialis ja Levitra ovat kaikki PDE5-estäjiä, eli niiden toimintaperiaate on varsin samanlainen, ovat myös mahdolliset sivuvaikutukset ja käyttörajoitukset varsin samankaltaisia keskenään.
Harvinaisempia sivuvaikutuksia ovat korkea tai matala verenpaine, tunnottomuus, yliherkkyys, veri virtsassa, tinnitus, silmätulehdus, silmäkipu, sydänkohtaus, halvaus, angina pectoris, pyörtyminen, vakavat ihoreaktiot, verenvuoto peniksestä tai verkkokalvolta, glaukooma, kahtena näkeminen, turvotus silmien ympärillä, kuulon menetys ja myopia.
Mahdollisten sivuvaikutusten takia sildenafiilin käyttöä harkitessa pitäisi aina jutella asiasta ensin lääkärin kanssa. Tämä on tarpeellista siksikin, että sildenafiili ei ole käsikauppalääke, vaan sen hankkimiseen tarvitaan aina resepti. Jos sivuvaikutuksia ilmenee, silloin on erityisen tärkeää kertoa asiasta lääkärille. Sivuvaikutukset eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita, etteikö tuotteen käyttöä voisi jatkaa, mikäli lääkäri on sitä mieltä, ettei käyttöä tarvitse lopettaa. Tämä johtuu siitä, että usein sildenafiilin sivuvaikutukset heikkenevät, mitä pidempään tuotetta käytetään. Tämä on kuitenkin asia, josta päättää lääkäri, omin päin käyttöä ei pidä jatkaa, jos sivuvaikutuksia on ollut.
Valmisteen hinta
Tullessaan markkinoille sildenafiili oli melko kallista. Tuolloin Pfizerilla oli vielä patenttisuoja siihen ja Viagra oli ainoa markkinoilla oleva erektiolääke. Muiden, kilpailevien, valmisteiden tulo markkinoille kiristi kilpailua, mikä oli tietysti hyvä asia lääkkeiden ostajille.
Sildenafiilin patentin raukeaminen muutama vuosi sitten kiristi kilpailua entisestään, kun myös rinnakkaislääkevalmistajat saattoivat alkaa myydä omia tuotteitaan. Tällä hetkellä sitä myyvät Pfizerin lisäksi esimerkiksi Orion, Ratiopharm ja Sandoz. Nykyään sildenafiilin hinta onkin painunut huomattavasti alaspäin sen historian alkuajoista ja sitä on saatavilla verrattain edullisesti. Tämän ansiosta entistä useammalla miehellä onkin nykyään mahdollisuus saada hyviä kokemuksia tästä valmisteesta.
Voinko ostaa Sildenafiilia ilman reseptiä?
Sildenafiilin hankkimiseen tarvitaan lääkärin määräämä resepti, etkä siis voi ostaa sitä apteekista noin vain. Lääkäri suorittaa erilaisia testejä määrittääkseen, onko erektiolääkkeelle todella tarvetta. Tähän kuuluu sekä fyysisiä, että henkisiä testejä. Jos lääkäri on sitä mieltä, että lääkitykselle on tarvetta, hän kirjoittaa siitä reseptin, jonka avulla voit hakea tuotteen apteekista.
Voinko ostaa lääkettä internetistä?
Jos sinusta tuntuu kuitenkin nololta tai hankalalta mennä lääkäriin hakemaan reseptiä erektio-ongelmiin ja sen jälkeen paikalliseen apteekkiin ostamaan lääkepakkausta, voit tehdä kaiken tämän internetin välityksellä kotoasi. Tämä ei kuitenkaan ole aina hyvä idea. Liikkeellä on paljon lääkeväärentäjiä ja sildenafiili tuntuu olevan varsinainen lääkeväärentäjien lempilapsi. Nämä väärennökset ovat tehottomia, mutta joskus jopa terveydelle vaarallisia, koska niissä tiedetään käytetyn muun muassa sementtiä ja lattiavahaa, jotta pilleri saadaan näyttämään mahdollisimman aidolta. Siksi on tärkeää, että tätä valmistetta – tai mitä tahansa lääkettä – internetistä ostettaessa asioidaan vain luotettavien toimijoiden kanssa. Lääkäriä kannattaa aina konsultoida mikäli on jotain kysyttävää sildenafiilista tai impotenssistä yleensä.
Muut käyttötarkoitukset
Kuten todettua, sildenafiili kehitettiin alunperin verenpainelääkkeeksi, mutta se osoittautui tehottomaksi tähän tarkoitukseen. Erektiohäiriön hoidon lisäksi sillä on kuitenkin monia muita mahdollisia hyötyjä. Se vaikuttaa auttavan esimerkiksi keuhkoödeeman riskitekijöihin. Lisäksi eläinkokeissa on todettu, että ainakin hamstereiden tapauksessa se helpottaa jet lagin eli aikaerorasituksen oireita. Joidenkin urheilijoiden tiedetään käyttävän sildenafiilia, koska he uskovat, että verisuonien avautuminen auttaa verta kuljettamaan happea lihaksille nopeammin.
Sildenafiilia käytetään paljon myös viihdetarkoituksessa, mutta tämän käytön hyödyt ovat hyvin kyseenalaisia. Jotkut uskovat virheellisesti, että se parantaa libidoa ja kohottaa seksuaalista halukkuutta tai suorituskykyä. On jopa uskomus, jonka mukaan sen käyttö kasvattaa peniksen kokoa. Mikään näistä väitteistä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Viihdekäytöstä tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin havaittu huomattava plasebovaikutus kontrolliryhmässä, eli henkilöissä jotka luulivat saavansa sildenafiilia, mutta eivät todellisuudessa saaneet.
Jotkut huumeidenkäyttäjät käyttävät sildenafiilia yhdessä huumeiden kanssa. Tarkoituksena on estää huumeiden usein aiheuttamat erektio-ongelmat. Tämä on kuitenkin vaarallinen tapa, jota ei missään nimessä pidä harrastaa. Sen sekoittaminen erityisesti isoamyylinitriitin kanssa voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan.
Lähteet: