Aldara on lääkärin reseptillä saatava lääkevoide, jota käytetään kondylooman eli visvasyylän hoidossa. Kondylooma eli visvasyylä on papilloomaviruksen (HPV) aiheuttama erittäin yleinen sukupuolitauti. Sen oire ovat kukkakaalimaiset syylät genitaaleissa sekä peräaukon ympärillä. 

Kondylooman lisäksi Aldaraa voidaan käyttää myös muiden ihoon liittyvien ongelmien, kuten auringon aiheuttamien ihomuutosten, hoitoon. Siitä on apua jopa ihosyövän oireiden hoidossa. Aldaraa käyttäessä kondylooman epämiellyttävät oireet katoavat yleensä noin 16 viikossa. Jo kahden viikon jälkeen kivun ja kondyloomasta aiheutuvan ihoärsytyksen tulisi olla kadonnut.

Sisältö:

Mikä on kondylooma (visvasyylä)?

Kondylooma eli visvasyylä on papilloomaviruksen eli HPV:n aiheuttama sukupuolitauti. Papilloomavirusta kantaa noin puolet aikuisväestöstä, mutta oireita eli kondyloomia esiintyy vain yhdellä sadasta tartunnan saaneista. Kuten jo mainittu, kondylooma oireilee kukkakaalimaisina syylinä sukupuolielimissä tai niiden alueella (myös peräaukossa). Kondylooma tarttuu suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä mutta myös kosketuksen, kuten sormien, avulla.1

Koska kondylooma on viruksen aiheuttama, sitä ei voida täysin parantaa, mutta oireita voidaan lievittää lääkkeillä. Lue tästä miten voit välttää sukupuolitaudit.

Miten imikimodi toimii?

Aldara-voiteen vaikuttava lääkeaine on imikimodi. Aldara on 5 % emulsiovoide, joka on hyvin helppokäyttöinen ja nopeavaikutteinen. Lääke hävittää visvasyyliä sekä pienentää kasvaimia. Se myös lisää elimistön omien solujen puolustustehoa, ja korjaa näin esimerkiksi keratoosivaurioita, joita aurinko aiheuttaa. Aldara auttaa kehon omaa immuunijärjestelmää aktivoimalla immuunisoluja saaden ne tuottamaan puolustuskemikaalia nimeltä sytokiini. Sytokiinit auttavat kehon immuunijärjästelmää taistelemaan infektiota vastaan estämällä viruksen soluja lisääntymästä.

Aldara-emulsiovoiteen käyttö

Aldara-voidetta levitetään kondylooman vaivaamalle alueelle noin kolme kertaa viikossa, eli joka toinen päivä. Hoitoa jatketaan niin kauan, kunnes visvasyylät ovat selvästi kadooneet, mutta ei kuitenkaan kauempaa kuin 16 viikkoa. 

Voidetta levitetään ohut kerros infektioalueelle ja tämän jälkeen sitä hierotaan ihoon, kunnes voidetta ei ole enää näkyvissä vaan se on imeytynyt kokonaan. Tämä tehdään yleensä ennen nukkumaan menoa, sillä voiteen tulisi antaa vaikuttaa iholla 6-10 tuntia. Suihkussa, saunassa ja kylvyssä käyntiä on vältettävä tänä aikana.

Vaikutusajan kuluttua voide pestään pois miedolla saippualla ja vedellä. Voidetta ei pidä levittää avonaisiin tai verta vuotaviin haavoihin. Miehillä esinahan alla olevia visvasyyliä hoidettaessa kyseinen alue on pestävä huolellisesti joka päivä.

Kädet pitäisi pestä ennen ja jälkeen voiteen levittämisen. Lisäksi on suositeltavaa, että hoidettava alue pestään ennen lääkkeen levittämistä vedellä ja miedolla saippualla, jonka jälkeen alueen pitäisi antaa kuivua rauhassa ainakin kymmenen minuutin ajan. Lääkkeen joutumista silmiin, sieraimiin ja huulille pitää välttää. Annospusseja ei myöskään saa käyttää uudelleen avaamisen jälkeen. Ennen yhdyntää voida tulee pestä huolellisesti pois. 

Haittavaikutukset

Kuten muidenkin lääkkeiden tapauksessa, myös tämä lääke voi aiheuttaa joitain mahdollisia sivuvaikutuksia. Niistä yleisimpiä ovat seuraavat;

  • Ihon punoitus
  • Nirhaumat ja pienet avohaavat
  • Hilseily
  • Turvotus
  • Ihonalaiset kovettumat
  • Kutina tai kuumotus
  • Päänsärky

Useimmiten sivuoireet ovat lieviä ja iho palautuu tavalliseksi parin viikon kuluttua Aldaran käytön lopettamisesta.

Melko harvinaisia haittavaikutuksia ovat kuume, flunssan kaltaiset oireet, korvien soiminen eli tinnitus, unettomuus, masennus, ruokahalun menetys, turvonneet imusolmukkeet, bakteeri-, virus- ja sieni-infektiot sekä kivut nivelissä ja lihaksissa. 

Keskustele aina lääkärin kanssa vaikeammista sivuoireista.

Kenelle Aldara-lääkevoide sopii?

Tämän voiteen käyttö sopii useimmille ihmisille kondylooman aiheuttamien visvasyylien ja ihomuutosten hoitoon. Älä kuitenkaan käytä tätä lääkettä, jos kärsit jostakin seuraavista:

  • Sinulle on tehty elinsiirto
  • Sinulla on heikentynyt vastustuskyky
  • Olet allerginen jollekin tämän lääkkeen ainesosalle

Keskustele lääkärin kanssa huolellisesti voiteen käytöstä, jos kärsit autoimmuuniongelmista. Voide on tarkoitettu vain yli 12-vuotiaille.2 Jos epäilet, että tämä lääke ei ehkä sovi sinulle, tutstu vaihtoehtoisiin lääkkeisiin, kuten Condylineen.

  1. Tietoa kondyloomasta – Terveyskirjasto
  2. Aldara Pakkausseloste – Lääkeohje