Mykoplasma genitalium (M. genitalium)on Suomessa vielä varsin heikosti tunnettu mutta yleistyvä sukupuolitauti.1 Useimmat ovat luultavasti kuulleet hengitystie-elinten mykoplasmasta, joka aiheuttaa keuhkokuumeen tapaisia oireita. Tämä sairaus sen sijaan leviää sukupuoliteitse.
Tämä tauti muistuttaa oireiltaan erittäin yleistä klamydiaa. Kovin monet eivät kuitenkaan saa oireita, ja taudin havaitseminen voi olla vaikeaa.
Sisältö:
Mikä on mykoplasma genitalium?
Mycoplasma genitalium -loisbakteeri elää sukupuolielinten ja hengitysteiden limakalvoilla. Se tarttuu sukupuolikontaktissa henkilöltä toiselle ja aiheuttaa sukupuolielinten infektioita. Bakteeri eristettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla. Nykyään tunnetaan 130 eri lajia, joista 13 tiedetään aiheuttavan tautia ihmisille.2
Mycoplasma genitalium -loisbakteerin levittämä sukupuolitauti on suhteellisen huonosti tunnettu moniin muihin sukupuolitauteihin verrattuna, mutta se yleistyy maailmalla nopeasti. Koska bakteerin käytöstä ei tunneta vielä perinpohjaisesti, on toistaiseksi epävarmaa, voiko tauti levitä esimerkiksi suuseksin yhteydessä. Se kuitenkin tiedetään, että bakteeri elää virtsaputkessa, emättimessä tai peräaukossa. Täältä se leviää seksin yhteydessä henkilöltä toiselle.
Bakteeri-infektion oireet
Taudin oireet muistuttavat läheisesti klamydian sekä monien muiden yleisten sukupuolitautien oireita. Virheellisesti mykoplasma genitalium saatetaankin toisinaan diagnosoida klamydiaksi. Lisäksi, jos potilaalla esiintyy hankalia virtsaputkitulehduksen oireita, voi kyseessä olla mykoplasma.3
Noin puolet mycoplasma genitalium -tartunnan saaneista ei saa mitään oireita. Tämän vuoksi sen levittäminen tietämättään ihmiseltä toiselle on hyvin yleistä. Oireet vaihtelevat miehillä ja naisilla jonkin verran.
Oireet naisilla
- Kirvely virtsatessa
- Kirvely sukuelimissä yhdynnän aikana ja sen jälkeen
- Tiputteluvuoto
- Vatsakivut
Naisilla hoitamaton mykoplasma genitalium voi aiheuttaa jälkikomplikaatioina virtsatie– ja sisäsynnytintulehdusta. Tämän vuoksi taudin kunnollinen hoitaminen on tärkeää.
Oireet miehillä
- Kirvely virtsatessa
- Epämääräinen, vesimäinen erite peniksestä
Oireiden itämisaika
Jos olet saanut tartunnan ja satut saamaan oireita, eivät ne yleensä ilmesty heti. Tyypillisesti oireet ilmestyvät muutaman viikon kuluessa. Vaikka oireita ei ilmestyisi lainkaan, saatat silti olla taudinkantaja.
Hoitokeinot
Vaikka mykoplasma genitaliumin oireet voivat olla epämiellyttävät ja huolestuttavat, on tauti helposti hoidettavissa. Koska se on bakteerin aiheuttama tauti, on pääasiallisena hoitokeinona antibiootit. Näin tämä tartunta eroaa esimerkiksi viruksen aiheuttamasta herpeksestä, joka jää pysyvästi elimistöön. Tartuntaan on saatavilla siis taudin kokonaan poistavaa hoitoa.
Tärkeintä on hakeutua sukupuolitautitesteihin, jos epäilee kantavansa tartuntaa. Tiedota aina myös kumppaniasi mahdollisesta taudista.
Antibioottihoito
Mykoplasma genitalium -tartuntaa hoidetaan antibioottikuurilla. Yleisin hoitomuoto on kerta-annos atsitromysiini-lääkeainetta. Tällä paranee noin 80 prosenttia infektioista. Lääke on sama kuin se, jota käytetään yleisesti klamydian hoitoon.
Jos ensiksi kokeiltu antibiootti ei poista infektiota, määrää lääkäri kokeiltavaksi jotakin muuta kuuria.
Miten tartunnan voi välttää?
Kuten muidenkin sukupuolitautien, on mykoplasma genitaliumin ehkäisyssä keskeisintä hyvä suojautuminen seksiä harrastettaessa. Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa raskauden lisäksi myös sukupuolitaudeilta. Muista suojautuminen myös suuseksin yhteydessä.
Suojaamatonta seksiä harrastettuasi hakeutu aina testeihin, jotteivät taudit pääse leviämään eteenpäin.
Lähteet: