Omepratsoli (tai yleisemmin Losec) tunnetaan protonipumpun estäjälääkkeenä, jota käytetään refluksioireiden lievittämiseen. Refluksitaudeista tunnetuin on närästys. Tämän lisäksi lääkettä käytetään myös muiden refluksitautien hoidossa. Joissain tapauksissa refluksilääkettä käytetään myös antibioottien rinnalla, sillä ne estävät mahahapon erittymisen ja pääsyn ruokatorveen. Hyvänä esimerkkinä tästä on helikobakteerin aiheuttamat infektiot, joiden hoidossa käytetään kyseistä lääkettä.

Sisältö:

Lääkkeen tehokkuus

Kaikkien refluksitauteihin liittyy sama ongelma, sillä ruokatorven alaosassa sijaitseva sulkijalihas ei kykene toimimaan täydellisesti, joka puolestaan aiheuttaa poltetta ja epämiellyttävää tunnetta rintakehässä sekä kurkussa. Sulkijalihaksen lisäksi ongelmana voi olla jännitys, joten ongelma voi vaihdella tapauskohtaisesti. Jossain tapauksissa myös ylipaino voi vaikuttaa sulkijalihaksen toimimattomuuteen. Vakavammissa tapauksissa mahahapon pääseminen ruokatorveen tai jopa suuhun voi aiheuttaa tulehduksia tai vaurioita suussa. Tutustu tarkemmin närästykseen ja refluksitautiin.

Kyseisen vatsansuojalääkkeen toimivuus perustuu siihen, että lääkitys estää protonipumppuja tuottamasta mahahappoa. Protonipumput ovat vatsan pohjassa sijaitsevissa soluissa, joiden tehtävänä on tuottaa mahahappoa ja edistää ruoansulatuksessa. Oikein käytettynä lääke vähentää mahahappojen määrää mahassa, jolloin refluksitaudin oireet lievenevät ja katoavat lopullisesti. Lääke liitetään esomepratsoliin, joka toimii samankaltaisena yhdisteenä.1

Lääkkeen ostaminen verkosta

Omepratsolia on mahdollista hankkia joko verkon kautta tai kivijalkakaupasta. Lääkityksen voi hankkia verkosta mikäli sinulla on voimassaoleva lääkärin määräämä resepti tai muussa tapauksessa resepti tulee uusia. Uusiminen onnistuu ottamalla yhteyttä omaan lääkäriisi, joka arvioi hoidon tarpeellisuuden ja määrää reseptin. Joka tapauksessa on tärkeää tietää, että omepratsolia ei voi ostaa ilman reseptiä. Tunnettu omepratsoliin perustuva lääke on Losec. Samoin pätee muiden vatsansuojalääkkeiden kohdalla, joita ovat esimerkiksi Lansopratsoli ja Nexium.

Omepratsolin käyttö

Ennen lääkityksen aloittamista on tärkeää ymmärtää hoidon yksityiskohdat. Mikäli sinulla herää kysymyksiä lääkkeestä tai sen käytöstä, olethan yhteydessä lääkäriisi. Lisäksi voit tutustua pakkauselosteeseen, joka löytyy jokaisen lääkepakkauksen sisältä. Suomessa lääkettä myydään nimellä Omeprazol Ratiopharm.2

  • Ota lääkettä aina lääkärin määräämän reseptin mukaisesti
  • Hoidon alussa yleinen annoskoko on 10 mg
  • Mikäli ruokatorvi on vahingoittunut, lääkäri voi suositella annoskooksi 20 mg
  • Vakavammissa tapauksissa lääkäri voi määrätä annoskooksi myös 40 mg
  • Lääkityksen kesto on noin 4-8 viikkoa
  • Ota tabletit kokonaisina; älä pureskele tai halkaise niitä
  • Älä koskaan ylitä määrättyä annoskokoa
  • Jos unohdat annoksen, älä koskaan tuplaa seuraavaa annosta kompensoidaksesi unohtunutta annosta

Omepratsolin haittavaikutukset

Kuten kaikki reseptilääkkeet, myös esomepratsoliin liitetty Omepratsoli voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Vaikka kaikkien kohdalla niitä ei esiinny, on tärkeää olla tietoinen niiden mahdollisuudesta, jotta oireiden ilmetessä osataan hakeutua lääkäriin. Tärkeintä on ymmärtää vakavien haittavaikutusten oireet, jolloin oireiden ilmetessä lääkkeiden käyttö tulisi välittömästi keskeyttää ja hakeutua lääkäriin. Jotkut haittavaikutukset eivät välttämättä vaadi minkäänlaisia toimenpiteitä, vaan ne voivat olla muuten vain epämiellyttäviä. Kiinnitä erityistä huomiota, mikäli huomaat merkkejä allergisesta reaktiosta, iho-ongelmista tai hepatiitista.

Muut haittavaikutukset:

Yleinen (yhdellä kymmenestä) Melko harvinainen (yhdellä sadasta) Harvinainen (yhdellä tuhannesta)
·       Päänsärky

·       Päänsärky

·       Ripuli

·       Mahakipu

·       Ilmavaivat

·       Ummetus

·       Väsymys

·       Jalkojen ja nilkkojen turvotus

·       Unettomuus

·       Sekavuus

·       Pistokset

·       Huimaus

·       Ihottuma

·       Allerginen reaktio

·       Alhainen natriumpitoisuus

·       Mielialanvaihtelut

·       Makuaistin muutos

·       Suun kuivuus

·       Maksatulehdus

·       Hiustenlähtö

·       Valoherkkyys

·       Lihaskipu

·       Hepatiitti

Pidä mielessä, että edellä esitetty lista ei ole kaiken kattava lista mahdollisista haittavaikutuksista. Kattavammat tiedot löytyvät Omepratsolin pakkausselosteesta.

Lähteet:

  1. Tietoa lääkkeestä – Terveyskirjasto
  2. Pakkausseloste – Fimea