Ödeema, jota kutsutaan myös edeemaksi, nestepöhöksi tai vesipöhöksi, aiheuttaa nesteen kertymistä kudoksen soluvälitilaan. Tämä aiheuttaa turpoamista kudoksessa, ja edeemaa kutsutaan itseasiassa myös vain turvotukseksi.

Noin 60% ihmiskehosta on vettä; sitä on veressä, lihaksissa, elimissä ja jopa luissa. Vesi on elintärkeää keholle, mutta joskus keho voi kerätä liikaa nestettä. Tätä kutsutaan edeemaksi, ja se aiheuttaa turpoamista.

Sisältö:

Mistä ödeema eli vesipöhö aiheutuu?

Ödeema on usein väliaikaista, ja sitä on helppo hoitaa. Joskus se voi kuitenkin kertoa vakavammasta terveysongelmasta. Ödeema voi esiintyä useassa eri kehonosassa ja se voi aiheutua monesta eri syystä. Syitä voivat olla esimerkiksi laskimoiden vajaatoiminta1, tietyt lääkkeet tai liiallinen veden tai natriumin saanti.2

Ihmiskeho säätelee nestetasapainoa esimerkiksi hormonien avulla. Tällöin munuaiset poistavat ylimääräisen veden kehosta virtsan muodossa. Nesteiden kertyminen kehoon johtuu usein verenpaineen kasvusta suonissa, jolloin hiusverisuoniin kohdistuu paineita. Epäsäännölliset muutokset verisuonissa liittyvät usein ruokailutottumuksiin.

Kuten mainittu, ödeema eli turvotus voi johtua monesta eri syystä. Jo mainittujen syiden lisäksi nestepöhöä voi aiheuttaa:

  • Raskaus
  • Munaissairaus
  • Sydämen vajaatoiminta
  • Krooninen keuhkosairaus
  • Kilpirauhasen vajaatoiminta
  • Vajaaravitsemus
  • Lääkkeet kuten kortikosteroigit ja lääkkeet, joita käytetään korkean verenpaineen hoitoon
  • Ehkäisypillerit
  • Liikkumattomuus tai seisominen pitkiä aikoja ovat yleisimpiä jalkojen turvotuksen
  • aiheuttajia
  • Veritulppa
  • Vaikeat suonikohjut
  • Loukkaantuminen
  • Ihon palaminen

Vesipöhö oireet – miten tunnistan ödeeman?

Turvotusta on kahdenlaista; ensimmäinen on yleistetty tila, jolloin turvotusta ilmenee koko kehossa. Toinen tyyppi on paikallinen, jolloin vain tietty kehonosa turpoaa. Paikallinen edeema on yleisempi, ja sitä esiintyy yleensä käsissä ja jaloissa. Kuitenkin sitä voi esiintyä myös kasvoissa ja käsivarsissa.

Nestepöhön huomaa yleensä käsien ja jalkojen epänormaalista turvotuksesta. Yksi merkki ödeemasta on myös vaikeudet pudottaa painoa ruokavaliosta huolimatta. Fyysisiä merkkejä ovat turvonneet nilkat ja selittämätön, yhtäkkinen painonnousu.

Joskus ödeema voi aiheuttaa epämukavuutta alueella, jossa ylimääräistä nesteenkertymistä esiintyy. Muita oireita voivat olla rannekanavaoireyhtymä, aamujäykkyys ja päänsärky. Myös premenstruaalinen oireyhtymä (PMS) voi aiheuttaa ödeemaa.

Yleisimpiä ödeeman oireita ovat:

  • Jäykät nivelet
  • Ihon värimuutokset
  • Iho pysyy painautuneena kun sitä painaa sormella
  • Särky ja arkuus raajoissa
  • Painonnousu
  • Vatsan, kasvojen ja lantion turvotus
  • Päänsärky

Jos koet edellä mainittuja oireita, ota yhteys lääkäriin. Näin sinulle voidaan määrätä asianmukainen hoito.

Turvotuksen hoito

Turvotusta eli ödeemaa voidaan hoitaa useilla eri tavoilla, mutta hoitotapa riippuu aiheuttajasta. Joskus vain liikunta terveellinen ruokavalio ja natriumin välttäminen auttaa. Omista syömisistä ja liikkumisista kannattaakin siis pitää kirjaa. Näin on helpompi kartoittaa, missä ongelma piilee. Jos ongelma ei ratkea näillä, ota yhteys lääkäriin.

Aiheuttajasta riippuen, hoitona voi toimia:

  • Vähäsuolainen ruokavalio
  • Diureetit eli nesteenpoistolääkkeet
  • Turvotusta aiheuttavan sairauden hoito
  • Elämäntapamuutokset; esimerkiksi jos sinulla on maksasairaus, alkoholin käytön lopettaminen
  • Jos aiheuttajana ovat lääkkeet, lääkeannoksen muuttaminen
  • Muutokset ruokavaliossa, jos kyseessä on vajaaravitsemus
  • Tukisukat
  • Painonpudotus jos olet ylipainoinen

Tunnettu lääke ödeeman hoitoon on Bendroflumetiatsidi. Se on diureetti eli nesteenpoistolääke, joka auttaa nimensä mukaan poistamaan nestettä kehosta lisäämällä virtsaneritystä.

Älä tee omia diagnooseja, sillä edeema voi aiheutua vakavammasta syystä. Siksi on tärkeää kääntyä lääkärin puoleen jos koet ödeeman oireita, jolloin syy voidaan selvittää. Näin saat turvallisen ja tehokkaan hoidon.

Lähteet:

  1. Tietoa jalkojen turvotuksesta – Oulunseudun fysioterapia
  2. Tietoa turvotuksesta – Terveyskirjasto