Diamox, jonka vaikuttava aine on asetatsoliamidi eli asetatsolamidi, on vuoristotaudin ehkäisyyn käytettävä lääke. Vuoristotauti aiheutuu suurista korkeuseroista. Esimerkiksi vuorilla kiipeillessä oireet alkavat yleensä 2 500-3 000 metrin korkeudessa. Jos tautia ei oteta vakavasti, se voi kehittyä vakaviksi komplikaatioiksi. Vuoristotauti aiheutuu hapen puutteesta ja voi aiheuttaa oireita kuten huimausta, päänsärkyä ja äärimmäistä väsymystä. Ehkäisevällä hoidolla ja varotoimilla voi kuitenkin välttää sairauden ja sen oireet.

Sisältö:

Mikä on vuoristotauti?

Korkeuksissa ollessa matala ilmanpaine ja happipitoisuus aiheuttavat vuoristotaudin oireita. Terveetkin henkilöt saattavat kokea päänsärkyä ja unettomuutta. Keuhko- ja sydänteuteja sairastavat voivat kokea oireiden pahenemista. Kun noustaan yli 2 500 metsin korkeuteen, alkaa yleensä ilmetä vuoristotaudin oireita, joihin lukeuutu:

  • Päänsärky
  • Pahoinvointi
  • Ruokahaluttomuus
  • Unettomuus

Pahimmillaan vuoristotauti voi johtaa kuolemaan. Vuoristotauti aiheuttaa nesteiden kertymistä soluihin aivoissa ja keuhkoissa. Tällöin on mahdollista saada aivoödeema, joka aiheuttaa aivojen turpoamista tai keuhkoödeema, joka tarkoittaa nesteen vuotamista keuhkoihin. Kuolinsyynä voi siis lopulta olla jompi kumpi; aivoödeema tai keuhkoödeema.1

Miten asetatsoliamidi toimii?

90% veren hiilidioksidista löytyy bikarbonaatti -niisestä kemikaalista, ja ne hengitetään yleensä keuhkojen kautta ulos. Diamoxia käytettäessä munuaiset pitävät bikarbonaatin erillään kehosta, jolloin bikarbonaatti erittyy virtsaan. Tällöin veri muuttuu happamammaksi ja sen ph laskee, ja keho kompensoi lisäämällä hapen tuotantoa vereen.

Lisääntynyt hapen tuotanto auttaa kehoa sopetutumaan pienempään happipitoisuuksiin korkeuksissa. Näin hoito auttaa ehkäisemään ja hoitamaan vuoristotautia.

Diamoxin käyttö

Diamox on reseptilääke, ja sinun tulee aina noudattaa lääkärisi antamia ohjeita sitä käytettäessä. Annos on tapauksesta riippuen yhdestä neljään 250 mg tablettia päivässä. Älä koskaan ylitä lääkärin määräämää annosta. Tabletit tulee niellä kokonaisina veden kanssa. Usein lääkäri myös neuvoo aloittamaan kuurin muutama päivä ennen korkeuserojen kohtaamista.

Jos unohdat ottaa annoksen, älä kompensoi sitä tuplaamalla seuraavaa annosta. Älä koskaan muuta annosta ilman lääkärin lupaa. Jos olet ylittänyt annoksen, ota myös yhteys lääkäriin.

Kenelle vuoristotautilääkkeet sopivat?

Suurin osa aikuisista, jotka tarvitsevat lääkitystä vuoristotautiin, voivat käyttää Diamoxia oireiden ehkäisyyn ja hoitoon. On kuitenkin joitakin tapauksia, jolloin lääkkeen käyttöä ei suositella tai sen käytön suhteen tulee olla erityisen varovainen.

Älä käytä tätä lääkettä jos olet allerginen sen jollekin ainesosalla. Jos sinulla on happimyrkytys tai veressäsi on liian vähän kaliumia, kalsiumia tai natriumia, hoito ei myöskään sovi sinulle. Lääkettä ei myöskään tule käyttää jos sinulla on liikaa kalkkia virtsassa, sinulla on munuaisten vajaatoiminta tai jos maksan tai munuaisten toiminta on heikentynyt. Lääkkeen käyttöä ei yleensä myöskään suositella raskaana oleville. Koska asetatsoliamidia käytetään myös glaukooman hoitoon, tulee sinun olla varovainen jos sinulla on glaukooma.

Lääkkeen käytön kanssa tulee myös olla varovainen, jos sinulla on liian suuret keuhkot, munuais- tai maksasairaus tai sinulla on ollut munuaiskivet.

On myös joitakin lääkkeitä, jotka eivät sovi käytettäväksi Diamoxin kanssa. Kerro siis lääkärillesi muista käyttämistäsi lääkkeistä, jotta lääkkeiden turvallinen käyttö voidaan taata.

Haittavaikutukset

Lääkkeitä käytettäessä on aina mahdollista, että sivuvaikutuksia ilmenee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että niitä esiintyisi kaikilla. Diamoxin yleisimmät haittavaikutukset ovat:

  • Huimaus
  • Ruokahaluttomuus
  • Oksentelu
  • Pahoinvointi
  • Väsymys

Vakavimmissa tapauksissa hengitys saattaa muuttua syväksi ja nopeaksi. Tällöin tulee soittaa hätäkeskukseen välittömästi.

Harvinaisemmista haittavaikutuksista löydät listan virallisesta pakkausselosteesta tai kysymällä lääkäriltäsi. Vaikka sivuvaikutuksia saattaa ilmetä, suurin osa ei koe niitä lainkaan. Jos kuitenkin saat haittavaikutuksia, ota yhteys terveyspalveluihin.

Vuoristotaudin ehkäiseminen

  1. Diamox on yleisimmin määrätty hoito vuoristotaudin ehkäisyyn. Koska kyseessä on vakava sairaus, tulee sinun kiinnittää erityistä huomiota olotilaasi korkeuksiin kiivetessäsi.
  2. Jos saat taudin lieviä oireita kuten päänsärkyä, pientä huimausta ja väsymystä, voit lievittää oireita tavallisilla särkylääkkeillä. Tällöin tulee myös laskeutua hieman alaspäin tai pysyä samassa korkeudessa muutama päivä.
  3. Jos koet vakavia vuoristotaudin oireita kuten kovaa päänsärkyä, voimakasta huimausta tai puristavaa tunnetta rinnassa, ota yhteys lääkäriin ja laskeudu alaspäin.
  4. On parasta kiipeillä paikallisen oppaan kanssa. Heidät on yleensä koulutettu oikeisiin kiipeämistekniikoihin ja osaavat toimia oikein vuoristotaudin iskiessä.
  5. On myös tärkeää tuntea sairaus ja sen oireet ennen kuin lähdet matkaan. Tällöin tunnistat oireet helpommin ja osaat toimia oikein jos sinä tai toverisi kokevat oireita. Tämä on hyvin tärkeää kaikkien turvallisuuden kannalta.2

Diamox netistä

Diamox on saatavilla vain reseptillä, joten sinun tulisi aina keskustella lääkärin kanssa ennen kuin voit ostaa lääkkeen. Tästä huolimatta sen voi ostaa netistä; luotettavalta nettiklinikalta tilatessasi sinulta kysytään kaikki tarvittavat tiedot jotka tarvitaan, jotta lääke voidaan määrätä. Jos lääkäri arvioi hoidon sopivan sinulle, lääke toimitetaan kotiovellesi piakkoin.

Lähteet:

  1. Tietoa taudista – Terveyskirjasto
  2. Tietoa vuoristotaudista – Terveyskirjasto