Mirena on ehkäisyväline, joka tunnetaan myös nimellä hormonikierukka, jonka kehittäjänä ja markkinoijana toimii lääketeollisuusyhtiö Bayer. Hormonikierukka on T:n muotoinen ehkäisyväline, jonka kouluttautunut sairaanhoitaja tai lääkäri asentaa emättimeen. Kun se on asetettu, se voi toimia ehkäisyvälineenä jopa viisi vuotta vapauttaen samalla vaikuttavaa ainesosaa, levonorgestreeliä. Mirena-hormonikierukan vaikuttava ainesosa jäljittelee tehokkaasti luontaisesti esiintyvän progesteronin toimintaa. Näin ollen Mirena toimii lähes samalla tavoin kuin hormonaaliset ehkäisyvalmisteet.

Sisältö:

Mirena-kierukka on erittäin tehokas, sillä se ei ainoastaan suojaa raskaaksi tulemiselta, vaan se helpottaa myös runsaisiin kuukautisiin.

Levonorgestreelin rooli

Sukupuolihormonit, progesteroni ja estrogeeni, ovat ratkaisevassa asemassa kuukausikierron kannalta, jolloin naisen elimistö valmistautuu mahdolliseen raskauteen. Progesteroni on luultavasti tärkeämpi näistä kahdesta, koska se ohjaa ja laukaisee munasolujen vapautumisen munasarjoista munanjohtimiin, joissa ne voivat hedelmöittyä. Se vaikuttaa myös kohdun seinämään, jolloin hedelmöityneet munasolut pystyvät implantoimaan onnistuneesti.

Täten ei ole yllättävää, että farmaseuttiset yhdisteet ovat taitavia jäljittelemään tämän sukupuolihormonin aktiivisuutta, ja täten voivat viivyttää ovulaatiota. Tämä tapahtuu vain ja ainoastaan, mikäli progesteronipitoisuus pysyy korkealla.

Mirenan toimintaperiaate

Edellä kuvattu toimintamekanismi on keskeinen osa Mirenan toimintaa. Levonorgestreeliä vapauttamalla se täydentää progesteronin laskevaa tasoa, jolloin elimistö luulee ovulaation tapahtuneen. Tällöin munasolut eivät vapaudu ja hedelmöittyminen ei ole mahdollista.

Samalla tämä hormoni ehkäisee kohdun seinämän paksuuntumisen, mikä tekee munan kiinnittymisestä vaikeampaa. Lopuksi se myötävaikuttaa myös kohdunkaulan liman sakeutumiseen, mikä puolestaan vaikeuttaa siittiöiden pääsyn munasoluun. Tällä moniulotteisella lähestymistavalla Mirena-hormonikierukka estää raskaaksi tulemisen.

Mirena-hormonikierukan turvallisuus

Mirena on yksi kahdesta hormonikierukasta, joka on saatavilla markkinoilla, ja joka osoittaa sen turvallisuuden ja luotettavuuden. Se on erittäin tehokas niin kauan kuin vältät tiettyjä elintarvikkeita, aineita ja lääkkeitä, jotka saattavat heikentää sen toimivuutta. Mikäli tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, sinun tulisi käyttää ylimääräistä ehkäisymenetelmää, kunnes suojaustaso ei ole heikentynyt. Lue lisää ehkäisymenetelmistä

Vältettävät lääkkeet, aineet ja elintarvikeet:

  • Epilepsialääkkeet
  • Tuberkuloosilääkkeet
  • HIV- tai AIDS-lääkkeet
  • Antibiootit
  • Mäkikuisma
  • Syklosporiini

Lääkkeen ostaminen

Ainoastaan koulutettu sairaanhoitaja tai lääkäri voi asettaa hormonikierukan kliinisess ympäristössä. Ennen menettelyä sinun on kuitenkin suoritettava tiettyjä tarkastuksia ja testejä, jotta lääkäri voi varmistaa, että Mirena on turvallinen vaihtoehto sinulle. Vaihtoehtoinen menetelmä on kuparikierukka, joka on luonnollinen ehkäisymenetelmä. Lue lisää kuparikierukasta.

Kuitenkin, kuten tavanomaisempien lääkkeiden mukana, myös Mirenan mukana tulee pakkausseloste. Sieltä löydät kaikki asiaankuuluvat tiedot kyseisestä toimenpiteestä. Lisäksi voit löytää tietoja siitä, miten varmistat kierukan oikeanmukaisen käytön ja pidät suojastason optimaalisena.  

Mirenan haittavaikutukset

Huolimatta siitä, että kyseessä on hormonikierukka, myös sen käyttö voi aiheuttaa mahdollsia haittavaikutuksia. Aivan kuten muidenkin ehkäisypillereiden kohdalla, kaikki allergisen reaktioon viittaavat merkit on käsiteltävä huolenaiheena. Sinun tulisi ilmoittaa niistä lääkärille välittömästi. Muita huolestuttavia sivuvaikutuksia ovat:

  • Vaikea kipu tai kuume kierukan asettamisen jälkeen
  • Pitkäaikainen verenvuoto
  • Kipu alavatsassa
  • Odottamattomat verenvuodot
  • Kipu yhdynnässä

Muut dokumentoidut sivuvaikutukset voivat olla epämiellyttäviä, mutta eivät kuitenkaan ​​vaarallisia. Niitä ovat:

Yleisyys Haittavaikutukset
Melko yleinen (yhdellä kymmenestä naisesta) Emättimen verenvuoto ja pilkuttuminen, epäsäännööliset kuukautiset, kevyemmät kuukautiset
Yleinen (alle yhdellä kymmenestä) Lisääntyneet kuukautiskivut, munasarjakystat, painonvaihtelut, mielialanvaihtelut, päänsärky ja migreenit, lantiokivut, alaselkäkivut, pahoinvointi, akne, lisääntynyt hiusten kasvu, libidon heikkeneminen, emätintulehdus, emätinvuoto, rintakivut
Melko harvinainen (yhdellä sadasta) Kohdun kaulan infektio tai tulehdus, vatsan, jalkojen tai nilkkojen turvotus, hiustenlähtö, ekseema
Harvinainen (yhdellä tuhannesta) Ihottuma
 

Huomaa, että tämä ei ole täydellinen luettelo kaikista dokumentoiduista sivuvaikutuksista. Voit löytää kattavamman listan Mirenan virallisesta pakkausselosteesta tai ottaa yhteyttä lääkäriisi.1

Lähteet:

  1. Pakkausseloste – Lääkeinfo