Kuukautiset ovat asia, josta monet kuulevat koulussa seksuaalikasvatuksen yhteydessä. Tämän enempää aihealueesta ei yleisimmin opeteta. Mikäli yrität tulla raskaaksi tai ehkäistä raskaaksi tulemista, kuukautiskierron tuntemus voi olla hyödyksi.

Sisältö:

Mikä on kuukautiskierto?

Kuukautiskierto on lääketieteellinen termi kuukautisille. Useimmilla naisilla kuukautiset ovat säännölliset ja ne kestävät 3-8 päivän ajan. Kuukautisten välissä on yleensä 21-35 päivää.    

Kohdun limakalvo paksuuntuu kerran kuukaudessa. Mikäli munarakkulasta irronnut munasolu ei hedelmöity, paksuuntunut limakalvon vuori irtoaa ja kulkeutuu emättimen kautta ulos elimistöstä. Elimistöstä ulos tulevaa vuotoa kutsutaan kuukautisvuodoksi.

Miten ovulaatio tapahtuu?

Kuukautiskierron aikana aivolisäkkeestä ja hypotalamuksesta peräisin olevat hormonit laukaisevat prosessin munasarjoissa. Tässä ovat mukana kaksi tärkeää hormonia, estrogeeni ja progesteroni. Ne aiheuttavat reaktion munasarjoissa ja kohdussa, jolloin munat kypsyvät ja muodostavat paksuuntuneen kohdun. Jos hedelmöittyminen ei tapahtu, hormonipitoisuudet laskevat ja aiheuttavat limakalvojen vuodon eli kuukautiset.

Sykli Syklin vaiheet
Päivät 1-5 Kuukautiset – kestävät yleensä 3-8 päivää
Päivät 6-14 Kohdun sisävuori muuttuu paksummaksi
14. päivä Ovulaatio – munasolu irtoaa ja on valmis hedelmöittymään
Päivät 14-28 Jos hedelmöittyminen ei tapahdu, virtsaputken limakalvot irtoavat aiheuttaen kuukautisvuodon

Kuukautiskierron vaiheiden yksityiskohdat

Kuukautiskierto liittyy kahteen mekanismiin, jotka tapahtuvat munasarjojen follikkeleissa ja kohdun limakalvolla. Seuraavaksi tarkastelemme molempia vaiheita yksitellen.

Follikulaarinen vaihe

Ensimmäinen vaihe on follikulaarinen vaihe. Syklin ensimmäisen 14 päivän aikana kuukautiset tapahtumat, mutta samalla aikaa munasarjojen follikkelit valmistautuvat seuraavaan ovulaatioon. Tällöin estrogeenitaso nousee, mikä vapauttaa reaktion munasarjoissa. Follikkelit ovat vastuussa munien vapauttamisesta, joten ne kypsyvät tässä vaiheessa voidakseen tehdä tämän. Tämä prosessi sisältää follikkeleita stimuloivia hormoneja, jotka edesauttavat follikkeleita nousemaan munasarjojen pinnalle kasvaakseen. Kun yksi follikkeleista tulee hallitsevaksi, muiden follikkelien kasvu pysähtyy. Hallitseva follikkeli vapauttaa munan, joka myöhemmin voidaan hedelmöittää.

Ovulaation aikana hormoni heikentää follikkelia ja vapauttaa alikehittyneen munasolun. Tämä tapahtuu syklin 14. päivänä. Jos munasolu hedelmöittyy, se kehittyy täysin täydelliseksi munaksi, mutta mikäli ei, se rappeutuu 24 tunnin kuluessa. Jotkut naiset kokevat jonkin verran kipuja tämän prosessin aikana.

Kohtu sisältää kaksi munasarjaa, jossa tämä prosessi voi tapahtua. Useimmiten prosessi tapahtuu näiden kahden munasarjan välillä. Joissakin tapauksissa ovulaatio voi tapahtuma molemmissa munasarjoissa, jolloin molemmat munasolut hedelmöittyvät ja syntyy kaksoset.  

Syklin viimeinen osa on luteaalivaihe. Tällöin progesteronin tasot putoavat ja noin kaksi viikkoa ovulaation jälkeen hormonitason putoaminen aiheuttaa limakalvon vuodon eli kuukautiset.

Kohdun sykli

Kuukautiset ovat tämän syklin ensimmäinen vaihe, jossa kohdusta poistuu noin 10-80 millilitran verran verta. Keskimääräinen määrä on 35 ml. Tämän vaiheen alkamisen aikana jotkut naiset kärsivät premenstruaalisesta oireyhtymästä, joka aiheuttaa kouristuksia.

Tätä seuraa proliferatiivinen vaihe, jossa estrogeenin hormoni aiheuttaa limakalvon kasvun kohdussa.

Tätä seuraa sekretorinen vaihe, jossa kohtu enemmän tai vähemmän valmistautuu raskauteen, mikäli munasolu hedelmöittyy. Tänä ajanjaksona ruumiinlämpö nousee.

Kuukautiskierto ja ehkäisy

Ehkäisytabletit perustuvat estrogeeniin ja/tai progestogeeniin, joiden suhde ja annoskoot vaihtelevat ehkäisymenetelmästä ja merkistä riippuen. Näiden pillereiden tärkeimpänä tehtävänä on estää ovulaatiota tapahtumasta, jolloin munasolu ei irtoa eikä nainen voi hedelmöittyä niin kauan kun hän jatkaa hoitoa. Lisäksi hormonit vaikuttavat myös kohdunkaulan limaan sekä kohtuun, sillä ehkäisypillerit vaikeuttavat munasolun kiinnittymistä kohtuun.

Voiko kuukautisia muuttaa?

Monet ihmiset, jotka käyttävät hormonaalisia ehkäisyvälineitä, kokevat, että heidän on helpompaa hallita kuukautisiaan. Joissakin tapauksissa voit muuttaa myös kuukautistesi ajankohtaa, mikäli koet siihen tarvetta.

Kun haluat siirtää kuukautisia, voit tehdä sen käyttämällä keinotekoista hormonia, noretisteronia. Tämä hormoni esiintyy myös erilaisissa ehkäisymenetelmissä, kuten minipillereissä ja vaihdevuosien hormonihoidossa.

Noretisteroni on keinotekoinen versio naissukupuolihormonista, progesteronista. Kun hormoni lisätään elimistöön, se hämää kohtua valmistautumaan munasolun kypsymiseen. Tämän vuoksi kuukautisvuotoa ei esiinny.

Ovatko kuukautiseni normaalit?

Kuukautisia pidetään epänormaaleina, mikäli menetät yli 80 ml verta. Tämä voi kasvattaa anemian riskiä. Jotkut naiset voivat menettää myös paljon enemmän verta, mutta tämä on kuitenkin epätodennäköistä.1

Kuukautisten puuttuminen voi johtua hormonaalisesta epätasapainosta, joka voi johtua elintavoista, lääkityksestä tai muusta. Joskus kuukautiset voidaan kuitenkin käynnistää uudelleen hormonaalisen hoidon avulla.

Mikäli kuukautiset vaikeuttavat jokapäiväistä elämääni tai sinulla on normaalia suurempi kuukautisvuoto, ole yhteydessä lääkäriisi.2

Lähteet:

  1. Normaali kierto – Terveyskirjasto
  2. Tietoa kierrosta – Väestöliitto