Herpes on termi, jota käytetään kuvaamaan kahta eri viruskantaa: herpes simplex virus-1 ja herpes simplex virus-2 (HSV-1 ja HSV-2). Ensimmäinen tyyppi, HSV-1 aiheuttaa huuliherpestä, kun taas HSV-2 liittyy sukupuolielinten herpekseen.

Tämän taudin oireet ovat helposti tunnistettavissa, ja viruksen sitkeys on yleisessä tiedossa. Vaikka virusinfektion aiheuttamat oireet yleensä heikkenevät ajan kuluessa, sitä ei voida kokonaan parantaa. Herpes on siis elinikäinen sairaus, joka on vuoroin lepotilassa ja vuoroin oireilee.

Antiviraalihoidoilla voidaan rajoittaa taudinpurkauksia eli oireita melko menestyksekkäästi, mikäli oireita alkaa ilmaantua. Paras tapa välttää oireiden esiintymistä on kuitenkin välttää tekijöitä ja olosuhteita, jotka saattavat laukaista oireet. Tässä artikkelissa kerromme, mitä nämä tekijät ovat.

Sisältö:

Herpeksen oireet

Herpeksen tunnistaa rakkuloista, joita ilmestyy joko sukupuolielinten, peräaukon tai huulien alueelle. Oireisiin voi liittyä myös kutina tai kirvely sekä myöhemmin myös haavaumat. Oireiden paranemisessa kestää tapauksesta riippuen muutamasta päivästä neljään viikkoon. Herpes uusiutuu noin 80%:lla primaariherpeksen eli ensitartunnan sairastaneista1. Osalla oireet voivat esiintyä säännöllisesti, kun taas oireet voivat olla epäsäännölliset. Lue lisää herpeksestä.

Vaikka oireet on helppo tunnistaa, voidaan ne joskus sekoittaa myös muihin tauteihin. Käy siis sukupuolitautitesteissä, jolloin sinulle voidaan määrätä lääkitys ja elämäsi helpottuu. Herpes tarttuu helposti eteenpäin, joten myös asianmukaista ehkäisyä tulee aina käyttää ja suutelua välttää kun oireet ovat aktiiviset. Lue lisää sukupuolitautien ehkäisystä.

Stressi ja herpes

Stressi ja ahdistus liittyvät usein vahvasti herpeksen oireiluun. Kanadalasen tutkimuksen mukaan 16% niistä, joilla oli oireileva herpes, oli myös korekampi stressitaso juuri ennen oireiden ilmenemistä. Näitä tuloksia tukee myös tuoreempi Kalifornialaistutkimus, jonka mukaan ahdistuneisuus laukaisee herpeksen oireita. Lontoolainen tutkimus kuitenkin osoitti, että stressin hallintakyvyllä on suurempi merkitys oireiden puhkeamiseen kuin stressillä itsellään.

Tämän perusteella voimme todeta, että jos sinulla on todettu herpes, stressin välttäminen on suositeltavaa. Myös järkevä stressinhallinta saattaa vähentää oireiden esiintymistä.

Heikentynyt vastustuskyky

Vastustuskyky on ihmisen luonnollinen puolustusmekanismi sairauksia vastaan. Jos vastustuskyky on heikko, keho on paljon alttiimpi erilaisille infektioille, mukaan lukien bakteereille, viruksille ja loisille. Tämä koskee myös herpestä ja muita sukupuolitauteja.

Kun immuunijärjestelmä ei ole parhaimmillaan, eli silloin kun ihminen on stressaantunut tai väsynyt, herpeksen oireiden uusiutuminen on todennäköisempää.2 Oireet voivat esiintyä myös saamaan aikaan muiden tautien, kuten flunssan, kanssa. Lisäksi kuukautiset saattavat laukaista herpeksen oireet. Myös jotkut taudit kuten HIV voi heikentää vastustuskykyä pysyvästi, jolloin muista taudeista tulee huomattavasti vaarallisempia.

On siis pidettävä huolta hyvästä unensaannista, ja pyrkiä nukkumaan kahdeksan tuntia joka yö. Hyvät unet edistävät terveyttä ja auttaa välttämään stressiä. Myös terveellinen ja monipuolinen ruokavalio ja liikunta ovat tärkeitä hyvän vastustuskyvyn ylläpitämiseksi.

Alkoholin käyttö

Myös ylenpalttinen alkoholinkäyttö liittyy usein herpeksen oireiden uusiutumiseen. Tämä johtuu siitä, että se heikentää vastustuskykyä hetkellisesti. Alkoholin runsas käyttö vähentää immuunisolujen tuotantoa, jolloin kehon on vaikeampi taistella uusia ja olemassa olevia, latentteja tulehduksia vastaan. Siksi runsasta alkoholinkäyttöä tulisikin välttää.

Ultaviolettivalo ja herpes

Myös liiallinen altistuminen auringonvalolle saattaa laukaista herpeksen oireet. Tämä johtuu siitä, että UV-säteily heikentää ihon puolustusjärjestelmää ja ihon palaminen altistaa herpekselle. Muista siis suojata myös huulet auringolta.3

Miten varautua oireiden uusiutumiseen?

Herpeksen puhkeamiseen ei aina voi vaikuttaa itse, mutta oireita voidaan lievittää lääkkeillä. Jos lääke otetaan jo ennen oireiden puhkeamista ensioireiden aikana, oireita ei välttämättä ilmene lainkaan. Lue lisää siitä, miten voit estää herpeksen oireiden puhkeamisen.

Jotta voisit välttyä oireiden puhkeamiselta, vältä yllä mainittuja tekijöitä. Hanki myös antiviraalit lääkkeet, kuten Famvir, valmiiksi.

Lähteet:

  1. Tietoa herpeksestä – Terveyskirjasto
  2. Stressi ja herpes – Terveyskirjasto
  3. Huuliherpes ja aurinko – Terveyskirjasto