Terveysriskit Thaimaassa: tarvittavat rokotteet ja vinkit matkasairauksiin

Thaimaa on suomalaisten suosituin kaukomatkakohde, eikä suotta. Maa tarjoaa rantaparatiisejä, vuoristomaisemia ja kiireisiä kaupunkikohteita. Thaimaasta löytyy siis jokaiselle jotakin, ja on sekä seikkailijan että loikoilijan paratiisi. Vaikka Thaimaa on turvallinen matkakohde, ennen lähtöä on kuitenkin hyvä tarkistaa mahdolliset rokotesuositukset ja muut terveyttä koskevat vinkit. Tässä artikkelissa käsittelemme näitä aiheita.

Rokotteet

Thaimaahan matkustajille suositellaan jäykkäkouristus- polio- ja kurkkumätärokotteiden lisäksi myös a-hepatiittirokotetta, joka ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. A-hepatiitti on HAV-viruksen aiheuttama maksatulehdus, vanhalta nimeltään tarttuva keltatauti. A-hepatiitti voi levitä tartunnan saaneen ihmisen käsistä tai ulosteesta saastuneesta vedestä elintarvikkeisiin, ja a-hepatiitti tarttuukin yleensä ruoan tai veden välityksellä.Koska esimerkiksi jääpaloihin käytetty vesi ei välttämättä ole puhdasta, kannattaa ravintolassa tilata juomat ilman jäitä ja huolehtia ruoan hygieniasta. Virus voi levitä myös sukupuoliyhteyden kautta, samoin kuin hepatiitti B, joka on hepatiitti A:ta huomattavasti vaarallisempi.

Ensioireiden esiintymisessä kestää noin 15-50 vuorokautta tartunnan saamisesta, mutta itse virusta alkaa erittyä ulosteeseen jo viikkoa ennen oireiden alkamista. Tauti alkaa äkillisesti ja ensioireita ovat ruokahaluttomuus ja pahoinvointi. Myös kuume ja vatsakivut ovat tyypillisiä. Iho ja silmän kovakalvot alkavat kellertää muutaman päivän kuluttua ensioireista, siitä nimi ”keltatauti”. Keltaisuuden aiheuttaa bilirubiini, joka on hemoglobiinin hajoamistuote, jota maksa ei pysty hajottamaan. Hepatiitti A on yleensä pienillä lapsilla oireeton, ja vakavan maksatulehduksen riski kasvaa iän myötä. Tauti johtaa kuitenkin kuolemaan todella harvoin. 1

Malaria Thaimaassa

Suosituimmilla turistialueilla, ranta- ja kaupunkikohteissa, malariarokote ei ole tarpeen. Mlariariski on korkeampi Burman ja Kambodzan raja-alueilla, joten mikäli olet suuntaamassa näille alueille tai olet suunnitellut yöpymisretkiä sisämaahan, malariariski on suurempi ja malariarokotteen tarve tulee varmistaa lääkäriltä. Riskialueella oltaessa hyttystenpistoja tulee välttää, ja asianmukainen vaatetus ja hyttysmyrkkyjen käyttö on suositeltavaa.

Malaria tarttuu ihmiseen hyttysen piston välityksellä ja se on yksi eniten ihmisiä tappavista tartuntataudeista. Se on yleinen troppisilla alueilla, erityisesti Afrikassa. Malariaa on neljää eri tyyppiä, ja Suomessa todetuista malarioista 70% on ollut sen vakavinta muotoa. Malariasta johtunut kuolema on kuitenkin Suomessa harvinaista, ja johtuu yleensä siitä, ettei hoitoon ole osattu hakeutua tarpeeksi ajoissa. 2

Denguekuume

Vaikka malariariski on pieni, hyttysenpistoja kannattaa silti välttää koko maassa dengue-kuumeen vuoksi. Denguekuume on hyttysten levittämä virustauti. Tauti on yleinen ympäri maailman kaikilla trooppisilla ja sub-trooppisilla alueilla, ja hyttyset voivat pistää myös päiväsaikaan. Tauti on yleistynyt viimeisen 20 vuoden aikana nopeasti, ja suurin syy tähän on kaupungistuminen. Dengueen sairastuu vuosittain 50-100 miljoonaa ihmistä, ja tautiin noin 20 000 ihmistä vuosittain. Denguekuumeeseen sairastuu noin 50-100 suomalaista joka vuosi, mutta luku saattaa olla korkeampi, sillä suurin ehtii parantua ennen hoitoon hakeutumista, ja suuri osa tartunnoista on vähäoireisia tai kokonaan oireettomia. Oireet muistuttavat yleensä influenssaa: korkea kuume, päänsärky, ja lihas- ja nivelkipu ovat yleisiä. 3

Jet lag

Thaimaa on viisi tuntia Suomen aikaa edellä, jolloin matkailija saatta kokea jet lagin. Oireisiin lukeutuu muun muassa väsyneisyys, päänsärky, ärtyisyys, keskittymisvaikeuet ja ruoansulatusvaikeudet. Erityisesti aikaerolle herkkien ihmisten on hyvä varautua aikaeroon sekä mennessä, mutta myös matkalta palatessa. Lue vinkit jet lagin selättämiseksi tästä.

Matkapahoinvointi

Monet haluavat nähdä kerralla enemmän, ja bussi onkin suosittu matkustustapa Thaimaan sisällä. Tiet saattavat kuitenkin olla epätasaisia tai mutkaisia, jolloin moni kärsii matkapahoinvoinnista. Oireisiin lukeutuu mm. Pahoinvointi, oksentelu, hikoilu ja huimaus. Matkapahoinvointiin on olemassa lääkkeitä, mutta sitä voi ehkäistä myös muilla tapaa. Lue lisää matkapahoinvoinnista ja sen helpotuskeinoista täällä.

Vuoristotauti

Thaimaan vuoristo ei ehkä vielä ole suosituimpien kohteiden listalla, mutta sen suosio on kasvussa. Kiipeillessä on hyvä olla tietoinen vuoristotaudista, joka johtuu suurista korkeuseroista. Lue vinkit vuoristotaudin hoitoon.

Lähteet:

  1. Tietoa A Hepatiitista – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  2. Faktoja malariasta – Terveyskirjasto
  3. Tietoa Denguesta – Terveyskirjasto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *